Monjaitten minuuttien kuluessa oli uutinen levinnyt yltä ympäriinsä, ja tusinoittain miehillä täytettyjä venheitä oli matkalla Mc Douglaan luolaan, näitä seurasi höyry-lossi, täynnä ihmisiä. Tom oli samassa venheessä kuin tuomari Thatcher. Kun luolan ovi oli avattu, näyttäytyi surullinen näky synkässä hämärässä, joka vallitsi sisäpuolella. Indiani-Joe makasi kuoliaana lattialla, naama niin likellä oven rakoa kuin mahdollista, ikäänkuin toivova silmänsä olisi tahtonut olla kiinitetty viimeiseen silmänräpäykseen, siihen valoon ja vapauteen, joka vallitsi ulkopuolella. Tom oli liikutettu, sillä hän tiesi omasta kokemuksestansa, mitä tuo onnetoin oli saanut kärsiä. Hänen säälinsä oli herätetty, vaan kumminkin tunsi hän nyt äärettömän huojentavan ja varmuuden tunteen, joka aivan suuressa määrässä, josta hän ei vielä tätä ennen ollut täysin selvillä, antoi hänen ymmärtää, kuinka suuri kauhistuksen paino oli levännyt hänen sydämellänsä, aina siitä päivästä, kuin hän oli kohottanut äänensä tuota verta janoavaa yhteis-kunnan vihollista vastaan.

Indiani-Joen veitsi oli hänen vieressänsä, — terä poikki. Suuri pelkka, jolle ovi oli asetettu, oli rikki hakattu ja läpiporattu ahkeralla työllä; turhaa työtä, sillä kallio muodosti luonnollisen kynnyksen ulkopuolella, johon veitsi ei olisi vaikuttanut mitään. Muuta vahinkoa ei ollut tullut, kuin se, että veitsi oli katkennut. Vaan, jos ei tällaista kivi estettä olisi ollutkaan, niin oli työ sittenkin turhaa, sillä, jos hän olisi onnistunutkin saamaan pois pelkan, ei hän olisi voinut kiusata ruumistaan siitä ahtaasta raosta, joka oli oven ja maan välillä — ja sen tiesi hän. Siis oli hän kaivanut tätä, ainoastaan tehdäksensä jotakin — kuollettaaksensa pitkiä tuntia — lievittääksensä sielunsa vaivoja. Tavallisesti löytyi tässä luolassa joitakuita kynttilän kappaleita, siellä täällä rakoloissa, jääneitä sinne, siellä käviöiltä; vaan nyt siellä ei löytynyt yhtään. Vanki oli etsinyt ne käsiinsä ja syönyt. Hän oli onnistunut saada kiini muutamia yölepakoitakin ja syönyt nekin; kynnet oli hän jättänyt jälelle. Onnetoin oli kuollut nälkään. Eräälle paikalle oli koppa-kiveä hitaasti muodostunut vuosisatojen kuluessa, tätä kasvatti vedentippuminen eräästä kivi huipusta yläpuolella. Tähän koppakiveen oli onnetoin saanut koverretuksi matalan kuopan, kerätäksensä siihen tuon kalliin pisaran, joka tipahti joka kahdeskymmenes minuutti, kellon yksitoikkoisella tarkkuudella — teelusikallinen joka neljäskolmatta tunti. Tämä tippa tipahti jo silloin, kuin Pyramidit olivat uudet, kuin Troja hävitettiin, kuin Rooma perustettiin, kuin Kristus ristiin-naulittiin, kuin Valloittaja perusti Englandin vallan, kuin Kolumbo läksi keksintö-retkelleen, kuin Lexington'in verisauna vielä oli "uutinen." Se tipahtaa vielä nytkin; se tulee vielä edeskinpäin tipahtamaan, vielä sittenkin, kuin nämä tapaukset ovat vaipuneet historian ehtoo-varjoihin ja satujen hämärään unhotuksen pimeyden nielemänä. Onkos kaikella tarkoituksensa ja tehtävänsä? Onko tämä pisara malttavaisesti tipahdellut viisituhatta vuotta, ollaksensa valmis täyttämään tämän katoovaisen ihmis-itikan tarpeita, ja onko sillä vielä tärkeä tarkoitus täytettävänä, kymmenen tuhannen vuoden kuluttua? Sama se. Monta, monta vuotta on jo kulunut siitä, kuin tuo onnetoin puoliveri koversi kiven, siihen kerätäksensä nuo arvaamattoman kalliit pisarat, vaan vielä tänäkin päivänä, kuin matkustaja tulee katselemaan ihmeitä Mc Douglaan luolassa, katselee hän pisimmän aikaa tätä merkillistä kiveä ja hitaasti tipahtavaa vesipisaraa. Indiani-Joen pikari on merkillisin luolan ilmiöistä; ei edes "Aladdinin linna" voi vetää sille vertoja.

Indiani-Joe haudattiin liki luolan suuta, ja kansaa keräytyi sinne sekä venheillä että muilla ajokaluilla kaikista kylistä ja taloista ympäristössä, aina seitsemän peninkulman päästä; he toivat mukanansa kaikki lapsensa ja kaikenlaista ruokatavaraa, ja sanoivat, että heillä oli milt'ei yhtä hauska hänen hautajaisissansa, kuin ehkä olisi ollut häntä hirttäissä.

Nämä hautajaiset estivät erään seikan — anomus kirjan kuvernöörille, jossa pyydettiin armoa Indiani-Joelle. Tämä anomuskirja oli saanut suuren joukon allekirjoituksia; monta vetistä ja kaunopuheliasta kokousta oli pidetty, ja lähetys-kunta jumalillisia akkoja oli valittu, joiden syvässä murhe puvussa piti mennä kuvernöörin luokse vaikeroimaan ja rukoilemaan häntä olemaan armeliaan aasin, joka polkisi velvollisuutensa jalkainsa alle. Indiani-Joen luultiin tappaneen viisi kauppalan asukasta; vaan mitä siitä? Jos hän olisi ollut itse perkele, niin olisi sittenkin löytynyt kyllinkyllä raukkoja, jotka olisivat olleet valmiit töhräämään nimensä anomuskirjan alle, ja vuodattamaan kyyneleitä heikontaneista ja aina vuotavista kyynellähteistänsä.

Aamulla hautaisten jälkeen vei Tom Huck'in yksityiselle paikalle, saadaksensa keskustella hänen kanssansa vieraitta miehittä. Huck oli jo Wallisarilta ja Douglaan leskeltä kuullut Tom'in seikasta luolassa, vaan Tom sanoi luulevansa, ett'eivät he olleet kertoneet eräästä asiasta, ja se oli juuri siitä asiasta, kuin hän tahtoi puhella. Huck'in muoto synkistyi. Hän sanoi:

"Minä tiedän mitä se on. Sinä kävit numero kakkosessa etkä löytänyt muuta kuin viinaa. Kukaan ei ole sanonut sitä minulle, että se olit sinä, vaan minä arvasin heti, kun kuulin puhuttavan tuosta viinajutusta, että se olit sinä; ja minä tiesin, ett'et ollut löytänyt rahoja, sillä siinä tapauksessa olisit sinä millä neuvoin hyvänsä hankkiutunut minun luokseni, kertomaan minulle, jos et kellenkään muille olisi sanonutkaan siitä sanaakaan. Tom, jokin on aina sisässäni sanonut, ett'emme koskaan saisi käsiteltäväksemme niitä lanttia."

"Ei, Huck, minä en ole koskaan kielinyt sanaakaan kapakan isännän päälle. Etkös muista, että kapakka oli vielä hävittämättä sinä Sunnuntaina, kuin minä olin huvimatkalla. Etkös muista, että sinun piti vahtia sinä yönä?"

"Niin, se on tosi! Tuntuu kuin olisi vuosi kulunut siitä. Se oli sama yö kuin seurasin Indiani-Joe'a lesken luokse."

"Sinä seurasit häntä?"

"Seurasin — vaan älä hiisku siitä kellenkään. Ehkä Indiani-Joella on ystäviä elossa. En tahtoisi heitä vihollisikseni. Jos hän ei nyt ole Teksaksessa tai muutoin varma, niin on koko syy minun niskoillani."