Tom oli nyt todellakin kipeä, niin hyvin oli hänen luulettelunsa vaikuttanut, ja niin muodoin olivat hänen ähkimisensä muuttuneet todeksi.
Sid kiirehti alas portaita ja sanoi:
"Voi, täti Polly tulkaat! Tom on kuoleman kielissä!"
"Kuoleman kielissä!"
"Niin täti, niin täti. Älkäätte viipykö, joutukaatte pian!"
"Lorua! sitä en usko."
Vaan yhtä hyvin juoksi hän ylös rappuja, Sid ja Mary jälessänsä. Ja hänen kasvonsakin kalpenivat, ja huulensa vapisivat. Kun hän tuli vuoteen ääreen, kysyi hän hätäytyneellä äänellä:
"Sinä, Tom! Tom mikä sinua vaivaa!"
"Voi, täti kulta, minä o' —"
"Mikä sinulla on — mikä sinulla on lapseni?"