"Ahaa, sinä et ole milläsikään? Siis koko tämä juoni ainoastaan, sentähden että toivoit saavasi olla kotona koulusta ja päästäksesi kalaan? Tom, Tom, minä rakastan sinua niin suuresti, ja kumminkin koetat sinä kaikintavoin runnella minun vanhaa sydäntäni."
Hampaan ottokone oli valmis. Vanha rouva sitoi toisen pään hampaasen toisen sängyn pylvääsen. Sitten huiskautti hän kerran kekälettä aivan Tomin nokan edessä. Hammas kiikkui nyt nuorassa sängyn pylväässä.
Vaan ei niin pahaa josta ei jotakin hyötyä. Kun Tom läksi jälkeen aamiaisen kouluun, kadehtivat kaikki pojat, jotka tulivat häntä vastaan, hänen uutta sylkytaitoansa, sillä lovi, joka oli hänen ylä hammasrivissään, teki sen hänelle mahdolliseksi. Hänen ympärillensä keräytyi koko joukko nuorukaisia, ihmettelemään hänen konsti-kokeitansa; ja muuan, joka oli haavoittanut sormensa ja tähän asti oli ollut ihmettelemisen keski-pisteenä, näki nyt itsensä unhotetuksi. Hänen sydämensä oli raskas, ja hän sanoi ylönkatseella, jota hän ei kumminkaan tuntenut, että tuo nyt ei ollut juuri mikään konsti, tuo Tomin sylky-konsti, vaan eräs toinen poika sanoi: "Älä koetakkaan!" ja hän meni kukistettuna tiehensä.
Kohta tämän jälkeen tapasi Tom kauppalan nuoren "parian," kaupungin juoppolallin pojan, Huckleberry Finn'in. Kaikki kauppalan äitit vihasivat Huckleberry'a sydämestään, sentähden että hän oli laiska, laiton, halpa ja kelvoton, ja sentähden että heidän lapsensa suuresti ihailivat häntä ja olivat onnelliset hänen kielletyssä seurassansa, ja toivoivat saavansa olla hänen kaltaisensa. Tom oli, niinkuin muutkin paremmat pojat, siinä että hän kadehti Huckleberryn loistavaa, hylättyä tilaa, ja oli saanut kovan kiellon ei leikitellä hänen kanssansa. Huckleberry oli aina puettuna aikamiesten vanhoihin vaatteisin, jotka aina kukkivat ja olivat riekaleina. Hänen hattunsa oli laaja jäännös, jonka reunasta oli reväisty suuri puoli-kuun kaltainen tilko: hänen nuttunsa, kun hänellä oli tämmöinen, ylettyi aina nilkkaan saakka ja takanapit olivat polvien kohdalla; yksi viileke piti hänen housujansa ylhäällä, ja nuo rimpsu-suiset lahkeet vetivät liassa, jos eivät olleet käärityt polviin. Huckleberry tuli ja meni, milloin mieleensä juontui. Hän nukkui hyvillä säillä portti-penkereillä, ja sateisilla ilmoilla tyhjissä viinitynnyreissä. Hänen ei tarvinnut käydä koulussa eikä kirkossa, ei kutsua ketään herraksi, eikä totella ketään; hän taisi mennä kalaan tai uimaan, milloin ja mihin hyvänsä, ja sai olla näillä huviretkillään niin kauan kuin lystäsi. Hän oli ensimäinen, joka alkoi keväillä kulkea avo-jaloin, ja viimeinen, joka tarttui nahkaan talveksi. Hänen ei tarvinnut koskaan peseytyä tai pukea päällensä puhtaita vaatteita; ja hän taisi kiroilla aivan karsaasti. Sanalla sanoen, kaikki mikä tekee elämän arvoisaksi, oli tällä pojalla. Niin arveli jokainen vaivattu ja kovalla pidetty poika Pietarissa. Tom huusi tälle romantilliselle lailta ylenannetulle:
"Hohoi Huckleberry!"
"Hohoi itse, ja sano mitä sinä siitä pidät."
"Mitä sinulla on siellä."
"Kuollut kissa."
"Näytäpä tuota minulle, Huck. Kyllä se on pulska kapine. Mistä sinä olet kaivanut tuon käsiisi?"
"Ostin eräältä pojalta."