Kun petetyt seurakuntalaiset tölppivät tiehensä kirkosta, julistivat he olevansa valmiit vielä kerran tulemaan petetyksi, saadaksensa kuulla "Old Hundred'ia" laulettavan niin juhlallisesti kuin tänään.
Tom sai useampia pukkauksia ja muiskuja tänäpänä — aina sen mukaan, millä tuulella täti Polly oli — kuin hän ennen oli niittänyt koko vuoden ajalla; ja hän tiesi tuskin, mitkä niistä osoittivat enimmän kiitollisuutta Jumalaa, mitkä taas rakkautta häntä itseänsä kohtaan.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Tom'in suuri salaisuus oli ollut palata kotia rosvoavien veljiensä kanssa ja olla omissa hautaisissansa. Lauantai-iltana hämärissä olivat he hilauneet yli joen eräällä hirrellä ja nousseet maalle viisi tai kuusi englannin peninkulmaa kauppalan alapuolella, maanneet metsässä, kaupungin ulkopuolella, päivän koittoon, ja sitten hiipineet taka- ja palokatuja kaupunkiin ja lopettaneet unensa kirkon parvessa vanhain, kuluneitten penkkien seassa.
Seuraavana aamuna aamiaista syödessä olivat täti Polly ja Mary hyvin rakkaita, ja kohteliaita täyttämään Tom'in vaatimuksia. Keskustelu oli erinomaisen vilkas. Sen aikana sanoi täti Polly:
"Niin, sitä en sano, ett'ei se olisi ollut sukkela keksintä, Tom, pitää viikkokausi kaikkein mielet ponnistuksessa, jos te, pojat, lystäilitte hyvin, vaan se oli häpeä, että sinä voit olla niin kovasydäminen ja antaa minun kärsiä niin kauan. Koska sinä voit tulla hirrellä joen yli hautaisiisi, niin olisit hyvin voinut antaa minulle jonkinlaisen tiedon jollakin tavalla siitä, ett'et ollut kuollut, vaan että olit juossut tiehesi."
"Niin, sen olisit voinut tehdä, Tom", sanoi Mary; "ja sen olisit tehnytkin, luulen mä, jos olisit tullut ajattelemaan."
"Olisitko, Tom?" sanoi täti Polly, toivosta kirkastetulla naamalla.
"Sano vakaasti olisitko tehnyt sen, jos olisit tullut ajattelemaan?"
"Minä — niin, en tiedä. Se olisi turmellut kaikki tyyni."
"Tom, minä toivoin, että sinä olisit rakastanut minua kumminkin niin paljon", sanoi täti Polly, surullisella äänellä, joka pani pojan alle päin pahoille mielin. "Se olisi kumminkin ollut jotakin, jos olisit ajatellut sitä, jos et edes olisi sitä tehnytkään."