LAINA: Neuvoisin minä sinuakin, Vilppu, olemaan varovainen ja toimittamaan ne setelit ajoissa takaisin.
VILPPU: Mutta, Laina hyvä, nehän annettiin nimenomaan, että minä voisin oman kodin perustaa. Ja tiedäthän, että Aura aina on ollut niin kiltti ja ystävällinen ja hyväsydäminen minulle, aina minua säälinyt ja hyvää minulle toivonut.
LAINA: Kyllä, kyllä minä sen tiedän, Mutta että tuossa lahjassa ei mitään hyvää piile, ainakaan minua kohtaan, sen minä ihan vissisti tiedän ja sen päälle vannoakin voin.
VILPPU: Jopa sinä nyt kovin minua loukkaat. Meidän naimisemme siis ei mitään hyvää tietäisi sinulle?
LAINA: Usko minua, Vilppu, ilman pitemmittä selityksittä, että kyllä siinä vilppiä Auran puolelta on. Sillä niin epäitsekäs hän ei suinkaan ole, kuin sinä luulet ja miksi hänen muka jalo tekonsa hänet tekee.
VILPPU: Mennään sitte Auran luo! Selittäköön hän sinulle kaikki!
LAINA: Hulluko sinä olet?!
VILPPU: Kah, kun et sinä usko!
LAINA: Uskon minä sen verran, etten mihinkään nyt suostu — en millään mokomin.
VILPPU (Alla päin). Sekö siitä sitte tulikin!?