LAINA: Kuinka niin? Minne?
MANU: Paikkani jätän. Muutan pois. Talo on oma jo katsottu. Perustan oman kotini, niinkuin olen jo ennenkin puhunut. Nyt siitä tosi tulee; toinen alkaa elämä ja toinen kuranssi.
LAINA: Ihanko todella, Manu?
MANU: Ja sinne toivon voivani Lainankin noutaa? Eikö niin — nyt? Eikö sopisi minunkin kevytmielisyyteni unhottaa ja pahat tekoni kaikki?
LAINA: Ei puhuta tässä siitä nyt. Voidaanhan toiste tavata.
MANU (Käsi kädessä Lainan kanssa). Ei puhuta sitte. Jos vain on lupaus ja varma toivo, niin ei enempää puhuakaan tarvitse. Onko?
LAINA (Kuiskaten). Eiköpähän, Manu!
MANU: Sitte alkaa minun puolestani jo kaikki olla selvillä. Selvittäkää nyt tekin — muut. (Puristaa Lainan kättä ja rientää portista nopeasti perälle.)
LAINA (Jää yksin kotvaksi mietteissään seisomaan. Hän kääntyy astuakseen tietä oikealle).
AURA (Tulee samassa häntä vastaan juosten). Lainako täällä? Iltaa!