MANU: Ettäkö niin oli? No, eikös sitte vaihettaisi, Vilppu, likkoja jo ennenkuin vikuroimaan ruvetaan? Suostuuhan Aura siihen puolestaan? Vai?
AURA: Ell'et olisi maistellut jo ennenkuin iltamaan tulit, niin luulisin sinun, Manu, limonaatista päihtyneen, kun kehtaat tuolla lailla käyttäytyä.
MANU (Keikaillen Auran edessä). No, so, ei nyt turhista suututa kuitenkaan, ha, ha, ha, ha.
VILPPU (Pisteliäästi). Minä puolestani kuitenkin pysyn sanassani ja toivon, ettei Lainakaan ole sanaansa syönyt, kun häneltä toden kysyn. (Aikoo mennä salin poikki oikealle.)
MANU (Tarttuu häntä käsipuolesta ja pyöräyttää takaisin). Mitä sinä tarkoitit, senkin…? Ettäkö minä olen sanani syöjä ja valehtelija, hä?
AURA: Manu, Manu, mitä sinä nyt?…
MANU: Vastaa, kun minä kysyn!
VILPPU: Sitä tarkoitin, mitä sanoin, en muuta mitään, — en päälle enkä vaille. Päästä irti! (Koettaa irroittautua Manun kädestä.)
AURA (Rukoilevasti.) Manu hyvä, päästä hänet!
MANU: Pääset, kun armosta päästän, vaan et muuten. Menekin sitte, että…! (Päästää irti Vilpun, mutta sysää häntä samalla niin, että hän keikahtaa toiselle kyljelleen lattialle.) Hä, hä!