AURA (Kääntyy poispäin ja pyyhkii jälleen silmäänsä).
ROSLUND: Enpä tiedä. En osaa sanoa, millä lailla voisin sen asian järjestää. En minä voi hänelle palkkaa korottaa hänen nykyisessä toimessaan eikä parempaa paikkaakaan sillä alalla nyt ole tiedossa häntä varten. Onhan hän muuten kunnon mies.
AURA (Kääntyen jälleen Roslundiin päin). Jos lainaisitte hänelle viisisataa markkaa?
ROSLUND (Kummastellen). Viisisataa markkaa?! Lainata? On tuo pyyntösi hiukan kummallinen.
AURA (Vilkkaasti). Lainatkaa sitte minulle! Sanoittehan äsken juuri olevanne aina valmis minua auttamaan?
ROSLUND: Sanoin. Ja olenkin — millä voin — sinua. Mutta tämähän ei koske sinua. Itse äsken sanoit, ettette mitään tarvitse.
AURA: Kyllä. Minä pyydän: auttakaa!
ROSLUND: Sinä siis vain et tahtonut suoraan sanoa, vaan näin kautta rantain koetit sen saada?
AURA (Kuin hämillään, mutta omituisen hehkuvasti). Niin — ei. Minä pyydän: lainatkaa minulle!
ROSLUND: Lainata — sitä en koskaan tee — tällä lailla. Mutta jos sinulle annan, niin annan tahtomatta antamaani takaisin.