REETU: Joll'et sanoin, niin teoin olet sen sijaan sinä paljon pahempia aikaan saanut, tämän viimeisen pahennuksen, varsinkin.
AURA: Ja siitä sinä ripillä kävit, — minulle nuhteita toimittamassa, niinkö?
REETU: Hyvässä tarkoituksessa, Aura! Että elämäsi parantaisit. Ettet yöt pitkään hypyissä ja iloissa ja, Jumala tiesi, missä juoksisi ja lastasi ja kotiasi tyysti unhottaisi. Niin, Aura, hyvässä tarkoituksessa sen vain tein, ettäs oikealle tielle kääntyisit ja elämäsi parantaisit.
AURA: Saarnaa, mitä saarnaat, mutta sinun kanssasi ei minun elämäni parane sinä ilmoisna ikänä, se on vissi.
REETU: Hyvä taivaan isä tuota luontoa! (Nousee ja alkaa mennä sisään.) Mitä minä kuulen, mitä minä kuulen?! Siunaa ja varjele! — Anna sitte ruoka ja lähde syömään!
AURA (Työntää hänelle käteen tuomansa piimätuopin ja silakkalautasen). He! Tuoss' on ruokasi, mene ja syö yksin ja pane sitte levolle, niinkuin sinun luontosi vaati; ja tapasi on! Minä en sinun kanssasi enää huoneesesi tule.
REETU (Seisoo kuin puulla päähän lyötynä). Vai et tule?
AURA (Yhä kiihtyen, mutta hillitysti). En. Sillä vaimosi en tahdo olla enkä tule olemaan koskaan.
REETU: Vai et?
AURA: Enkä oikea vaimosi koskaan ole ollutkaan.