ROSLUND: Vai niin! Sittehän asia on puhuttu. (Menee nopeasti oikealle.)
MANU (Hänen jälkeensä). Niinpä minunkin puolestani. (Katsoo kotvan hänen jälkeensä, kääntyy sitte, huomaa Lainan ja Vilpun tulevan perältä rantaa pitkin näköalapaikalle, kyykistyy, hiipii ylös aidan luo, kiertää oikealla aidan toiselle puolelle ja ilmestyy sinne samalle paikalle, missä ensikerralla oli, ja painautuu jälleen piiloon aidan taakse.)
LAINA: Istutaanhan tähän!
VILPPU: Eikös tuolla nurmikolla ole parempi? Tule! Mennään sinne!
(Avaa portin.)
LAINA: Sama se! Mennään! (Tulee portista etualalle.)
VILPPU (Seuraa ja sulkee portin). Tuossahan ennenkin on istuttu. (Osoittaa nurmikolle alemma sitä kohtaa, mihin Manu aidan taakse on piiloutunut.)
LAINA (Tunnustelee ruohoa). Ei ole kastetta nurmella ollenkaan: ihan kuiva. (Istuutuvat.)
VILPPU: Mutta onpas nyt tyyni ja leuto ilta: ei lehtikään lepata puussa.
LAINA: On. Ihana oikein. (Hetken äänettömyys.)
VILPPU: Minä lupasin kertoa sinulle jotakin, Laina.