EETU. Vaikkako pyörät on pantu seisomaan?
SULO. Mitä se sinua liikuttaa? Ethän sinä täkäläisiin kuulu etkä liioin järjestyneihinkään.
EETU. Muka vain kolmen markan mies, joka kelpaa luomaan kunniansa mille tunkiolle tahansa? Kost’ jumala.
SULO. Mitä sinä nyt joutavia! Ethän sinä siltä rikkuri ole.
EETU. Ei, hyvä herra, kyllä minä vaikka kuolemaani asti säätyni oikeuksia puollan, niinkuin aatelismies ainakin.
SULO. Oma tahtosi! Tee niinkuin sinua huvittaa. Ja itsepähän sitä aina oikuistaan kärsiä saa. Ikävä vain, että usein syyttömätkin saavat toisten oikuista kärsiä. Niinpä täälläkin tehtaalla: sadat saavat jäädä palkattomiksi muutamain yltiöpäitten villityksestä, jotka täällä ovat lakon saaneet aikaan. Esa Virtanen, jonka itse autoin eteenpäin, se täällä nyt muitten johtajana teuhaa.
EETU. Vai niin ylös se Esa…?
SULO. Eikä tyydytä enää mihinkään. Isännöitsijä oman talonkin näyttämöineen ja lukutupineen melkein ilmaiseksi heille hommasi, vaan ne vielä vaativat, että vähennäppäs sitä ja annappas tätä yhtä mittaa, yhtä mittaa.
(PALVELIJA tulee sisältä kuistikolle, kantaen kahvilekkeitä, jotka panee pöydälle, katettuaan sen ensin valkoisella pöytäliinalla, ja poistuu sitte).
SULO. Kas siinä! Insinööri on jo noussut ylös ja tulee, näköjään, kuistikolle vieraineen kahvia juomaan. Saat nyt poistua täältä, Eetu, muualle.