SULO. Siinä tapauksessa saat pysyä poissa. — Oma syysi!
EETU. Hyvät Sano sitte, että niin armottomasti vatsaani hiukaisee.
SULO. Työtä olen sinulle tarjonnut. Kun et siitä ole huolinut, niin vastannee kai vielä vatsasikin puolestaan.
EETU. Hah-hah! No, sano sitte, että minua janottaa niin saamaristi, aivan kuin rikasta miestä helvetin tulessa.
SULO (naurahtaen). Kyllä. Mielelläni. Ehkä sinulle piiskaryyppy lähetetään. (Menee sisään).
EETU (astuu pari askelta kuistikkoa kohti ja pysähtyy sitte kiikkulaudan eteen). Sanonko minä vielä jotakin vai joko minä — vaikenen? — — Minä tiedän, että minun on tehtävä tili, loppusuoritus, mutta kenen kanssa, se on kysymys. Jonkunko toisen vai itseni kanssa? — — Kun minä kysyn omalta tunnoltani — hitto sen ties’ mikä kapine se oikeastaan on, mutta aivan kuin Jumalan ääni, jostakin kaukaa, milloin pilvien tuolta puolen, milloin maan syvimmistä uumenista, kaikuu se tämän maailman lo’an tahraaman takkinikin alta korvaani, — niin, kun siltä kysyn: kuka ja miksi? Vastaus tulee aina, vaikka kuinka sitä koettaisin käännellä ja väännellä itselleni edullisemmaksi, — vastaus tulee aina: sinä itse — omasta tahdostasi! (istuutuu penkille). Mutta eläpäs! Silloin astuvat esiin nuo kreivit ja vapaaherrat — ylpeys ja itserakkaus meidän säädyssämme — ja sanovat: Jumala on sinut semmoiseksi luonut, tuommoisen heikon tahdon sinulle kummilahjaksi antanut, sen tautta sinun tilistäsi on niin ja niin paljon vähennettävä. Ja kun itse et ole kyennyt elämääsi oikein suunnittelemaan, niin olisi velvollisuus ollut yhteiskunnan. — — Kas siinä se syntipukki, saakeli vieköön, onkin! Siitä pitää taittaa niskat, niin että rusahtaa! Vaan mikäs herra se yhteiskunta sitte on? Se on jokainen minun lähimmäiseni, joka — mitä? (Nousee ylös). Joka ei ole voinut minun elämääni täydelliseksi, onnelliseksi tehdä. Joku on sanonut, että pitäisi semmoista lähimmäistä rakastaa enemmän, kuin itseään. Mutta se on helkkarin vale! Vihata sitä pitää, kostaa sille pitää! Silloin tunnet elämäsi niin onnelliseksi, sydämmesi kelluu kuin rasvassa. Se ei ole Jumalan ääni, vaan saatanan oppi! Hah-hah-hah! Ja ihmisistä, meikäläisistä, langenneista, se on niin saatanan kaunis. (Etäältä alkaa kuulua "Internationale", samoin kuin alussa), Ahaa! Sieltäpä jo kuuluu laulu ja soitto! Kokous on päättynyt. Nyt sitä tullaan tänne. Tulkaa, tulkaa, niin saadaan vielä kuulla ja nähdä ihmislasten ikuista taistelua elämän merellä olemuksen hiljaisen riemun eteen. (Hän vetäytyy syreenipensaikkoon ja painautuu piiloon sen taakse. Laulu ja soitto lähenevät lähenemistään).
SULO (tulee ulos kuistikolle, katselee ja kuuntelee). Tulevat! — —
Tulevat! (Menee sisään ja palaa taas kotvasen kuluttua ulos).
BJÖRKLUND (jonka takana ovella näyttäytyvät myös CEDERVALL ja muut, tulee kuistikolle). Minä otan vastaan heidät täällä ulkona.
CEDERVALL. Ei. Sitä et saa tehdä. Anna lähetystön tulla sisään puheellesi.
SULO. Sitä samaa minäkin neuvoisin, herra insinööri.