AINI (menee).
BJÖRKLUND (nousee närkästyneenä sohvalta). Minun täytyy sanoa, että minä mitä suurimmassa määrässä paheksun tuommoista menettelyä. (Kävelee eestaas).
CEDERVALL. Oooo!! Herranen aika! Mikä loukkaus! Mikä harmin ilmaisu!
Enpä tuota sinusta luullut!
BJÖRKLUND. Koska et luullut, niin minun täytyi se sinulle ilmaista. Minä en ainakaan silmieni edessä salli tuota meillä tavallista ravintolaneitien liehittelyä. Tuolla lailla juuri niitä nuoria viattomia tyttöjä haureuden tielle johdetaan.
CEDERVALL. Pyydän nöyrimmästi! Pyydän nöyrimmästi! Saa kai heitä edes puhutella, vai? Ihmisiähän hekin, luullakseni, ovat!
BJÖRKLUND. Juuri niin! Ihmisiä he ovat ja siksi on heitä kunnollisina ihmisinä kohdeltavakin eikä jonkinlaisina yleistavaroina, — raavaina.
CEDERVALL. Etköhän vain kuulu pelastusarmeijaan?! Hah-hah-hah!
AINI (avaa oven).
EETU (astuu sisään).
CEDERVALL. Käy sisään! — Nimesihän on Kokko?