EETU. Niin tällä lailla kiertelevät hallituksen kieltoja. On niillä konstit!
AINI. Eihän sitä kukaan voi ihmisiä yhdessä syömästä kieltää. Ja siinähän sitä syödessä saa keskustella, kuin missä kokouksessa hyvänsä.
EETU. Eikä poliisimestarikaan pääse siihen nokkaansa pistämään.
Ha-ha-ha-ha!
AINI. Taitaapa nykyään jokaisen poliisimestarin ollakin parasta ummistaa ainakin toinen silmänsä, ell’ei molempiakin, niiden herrain puuhille, muuten saattaa käydä hullusti. Ja niinpä se meidän tekeekin sen jälkeen, kuin neuvosmies Pihlaja, tohtori Söderdal ja tuomari Rulin hänelle semmoisen potkun antoivat, että mies lensi nurinniskoin rappusista pellolle. Eikä siitä mitään juttua syntynyt.
EETU. Sitähän se on. Hyvä kun sillä pääsee. Saattaa vielä niin käydä, että toiseen maailmaan lennättävät.
AINI. Voi, voi tokiinsa! Semmoisenhan ne kertovat meidänkin kuvernöörin jo saaneen uhkauskirjeen ja sen tautta hän nyt kulkee salapoliisi jäljessään.
EETU. Ovat ne vain miehiä, jotka sen tekevät. — (Hetken mietittyään).
Minun siis on tästä lähdettävä pois?
AINI. Koht’sillään ne varmaan tänne tulevat.
EETU. Kuulehan, Aini! Mitäs, jos minä todellakin puhuttelen sitä…
PIHLAJA (tulee perältä). Ahaa! Täällähän pöytä jo on katettu. Se on hyvä, se. — Vaan kukas tämä tässä on? Mitä miehiä?