Horn. Vaan laki sen vaatii.
Fincke. Ja valtakunnan rauha ja kuninkaan etu. Ajatelkaa, mitä teette!
Lautamiehet (äänekkäästi). Me emme voi. Me emme tuomitse. Se on väärin. Se on omaatuntoamme vastaan. Emme tuomitse.
Horn. (Finckelle.) Tämmöistä uppiniskaisuutta en olisi lautakunnalta odottanut.
Fincke. (Hornille.) Koeta vielä saada heidät taipumaan. Sillä aikaa järjestän minä asiani. Muu keino tässä ei näy enää auttavan. (Menee kiivastuneena ulos. Seuraavan puhelun aikana alkaa ikkunoiden taakse ilmestyä sankkoja joukkoja huoveja, joilla on tapparat käsissä.)
Horn (leppeämmällä, kehoittavalla äänellä). Minusta tuntuu, kuin lautakunta ei sittenkään oikein käsittäisi asian tärkeyttä.
Ääniä lautamiesten joukosta. Käsitämme. Hyvinkin. Asian tunnemme.
Horn. Ja tämän hetken tärkeyttä, täytyy minun vielä lisätä, teille itsellenne ja meille kaikille. — Malttakaa mielenne ja kuulkaa minua loppuun! — Sillä katsoen siihen, että syytettyjen teko on aivan selvä ja rangaistus siitä heille laissa selvään määrätty, on toiselle kannalle asettuminen, heitä tuomitessa, ei ainoastaan suorastaan lainvastainen, vaan suurimmassa määrässä vaarallinen teille, yhteiskunnalle ja valtakunnalle. Lautakunnan jäseninä on esimerkki, jonka muille yhteiskunnan jäsenille annatte, ylen turmiollinen ja seuraukset tästä lankeavat etukädessä teidän itsenne päälle. Minä siis kehoitan teitä, mitä pikemmin, sitä parempi, luomaan jo pois sen synkän varjon, jonka nyt olette itse päällenne heittäneet, puhdistautumaan siitä yhteissyytöksestä kapinallisuuteen, jonka sanoillanne tässä olette aiheuttaneet. Ja sen voitte nyt tehdä ainoastaan langettamalla syytetyille lain määräämän tuomion. Toivon, että nyt käsitätte…?
Remes. Me olemme jo mielipiteemme lausuneet.
Kupia. Muuta emme voi. Se on omaatuntoamme vastaan.