Horn. Toinen vielä vastarintaa tekee. —
Fincke. Se on Nyrhi. Noin.
Horn. Jo saivat maahan.
Fincke. Jo ovat pitkällään — — ja päät pölkyllä. (Kuuluu torven toitotuksia. Fincke nostaa kätensä ja huiskauttaa sen alas. Taas räikeitä torventoitauksia.) Se on siis tehty nyt! (Istuutuu kuistin penkille. Kaikki on kotvan aikaa hiljaa. Sitte alkaa kuulua äänekästä puhelua.)
Horn. Ken siellä tuodaan?
(Huovit tuovat Fincken eteen Liukun, Remeksen ja Kupian.)
Eräs huovi. Tässä. Nämä saimme kiinni, herra käskynhaltija.
Horn. Lautamiehiämme!
Fincke. Tekin! Te, jotka kuninkaan puheilla myöskin olette olleet! Kaikki ansaitsisitte te saman tuomion, kuin minkä Nyrhi ja Multiainen saivat, — saman kuoleman tuolla. Niin. Sillä siellä ovat heidän päänsä jo maassa. Menkää katsomaan! (Miehet peittävät huoaten kasvonsa käsiinsä.) Myöhäistä on heitä nyt enää kenenkään koettaa vapauttaa. Varoittavaksi esimerkiksi kaikille, ettei enää mitään rauhattomuuksia täällä eikä muuallakaan maassa tapahtuisi, ovat heidän päänsä pudonneet. Ja koska toivon nyt, ettei kukaan tästä lähin enää täällä heidän polkuansa kulkemaan käy, niin vapautan minä teidät. — Päästäkää irti heidät, huovit! — —
Juh. N:poika (joka myöskin on temmellyksessä ollut mukana ja kansaa takaa ajamassa, palaa portin kautta). Herra käskynhaltija! Sitä naista, joka täällä kansan joukossa nähtiin yllyttäjänä, ei saatu kiinni. Häntä kyllä takaa ajettiin, mutta hän hyppäsi kaivoon ja hukkui.