Rännäri (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä olalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa annettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni, että juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana pitoihin olenkin saapunut?
Riitta (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette tehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)
Rännäri. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä juon hänen lemmittynsä onneksi?
Riitta (tuopi haarikan, jonka ojentaa Rännärille). Tehkää niin hyvin!
Nyrhi (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se vieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen vihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun lattialle. Yleinen hämmästys.)
Helka. Jumala!
Riitta. Maunu!
Huotari. Sepä julkea!
Ääniä voudin seurueesta. Se on jo liikaa!
Rännäri (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa sitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen noin vain lattialle läikäyttää?