Nyrhi. Ja nyt seison tässä vielä minä ja kysyn: mitäs sanotte nyt?
Ääniä joukosta. Valmiit ollaan! Valmiit ollaan!
Nyrhi. Hyvä! Siis olkaakin valmiit ja varoillanne! Mutta antaa sen koiran ensin tulla tupaan takaisin, niinkuin hän uhkasi, ja ruveta saataviansa kiskomaan. Sillä aikaa lähtee osa miehistä ulos, varustautuu aseilla, ja kun minä viheltämällä merkin annan, niin on aika tullut. Eikä hituistakaan pidä hänen saada tällä kertaa talosta viedä. Kaikki mitä hän ryöstää, ryöstämme me takaisin. Omamme otamme takaisin. Eikö niin?
Ääniä joukosta. Sen teemme. Merkki vain!
Haataja. Tulkaa, miehet! Aseet käsiin valmiiksi! (Menee muutamien muiden seuraamana.)
Helka (palaa itkien). Sitä rosvoa! Sitä varasta! Niin hän palkitsi minun hyvyyteni, minun anteliaisuuteni.
Nyrhi. Kas niin! Arvasinhan, ett'ei se siihen lopu. Mitäs hän vei?
Riitta (juoksee kyyneleissä sisään). Maunu! Inko! Miehet hyvät! Kuulkaa! Kaikki hän vei, kaikki oravannahat, jotka oli säästetty, otti hän aitan orrelta ja antoi viedä rattailleen. Sillä lailla meidät nylki. "Rouvalleni", sanoi, "voit nämä läksiäisistäsi tuomisiksi lähettää. Ethän sinä kuitenkaan semmoisia nahkasia käytä."
Nyrhi. Ha-ha-ha-ha! Siinä sen nyt näitte. Ja te vielä läksitte sille vääryydellä vaatimiaan käräjäkappoja antamaan!
Helka. Minkäs sille voin?! Taivaan Isä!