Katri. Saattaahan tuo olla.
Kerttu. Ja olla pitää! Tässä semmoinen kiire ruoan hankkimisessa ja laittamisessa, ett'ei tiedä, miten ehtiä, niin ne siinä vielä lystikseen loilottavat, senkin Hiitolan satakielet. — Missä Liisa on? (Tytöt ovat vaiti.) Missä Liisa on, minä kysyn? (Tytöt ovat tirskahtamaisillaan nauruun.) Kuulitteko, senkin ryökäleet? Missä Liisa on? (Polkee äkäisesti jalkojaan.)
Katri. Itsehän käskitte pitämään suun kiinni.
Kerttu. Perttulin penikat! Mutta nyt käsken vastaamaan ja heti! Missä Liisa on?
Kirsti. Tuostahan se solasta meni ja luultavasti rantaan…
Katri. Kaloja siivoomaan.
Kirsti. Vaan onko se siellä tahi missä, sen ties kissa.
Kerttu. Lunttu! Sekös viipyy! — Kirsti! Juokse, Jumalan luoma, rantaan ja sano, että, ell'ei sillä ole kalat siivottuina sillä siunatulla hetkellä, niin minä otan ja tulen puhkaisemaan sen Liisan itsensä, kuin kiiskin. Puhkaisen ja paistan, sano niin. No!
Kirsti. Ka, pääseehän tästä. (Paiskaa linnun pois ja juoksee aika kyytiä solan kautta perälle.)
Kerttu. Todenperään! Senkin vetelyksiä! Tässä ei tiedä, miten saada aikaa riittämään, niin… Koht'sillään voivat käskynhaltija ja laamanni metsästykseltään palata. Ja tietäähän sen, mikä nälkä niillä on. — Huh! Oikein löi hikeen! — Entäs nimismies? Missäs se sitte on?