TOINEN: Niistäpä huolista se Maunu onkin niin alakuloinen ollut siitä saakka, kun tänne tullessa Hintikkalan pihaan poikettiin.
MAUNU: Kunpa olisivat siellä kaikki siivosti käyttäytyneet, niin ei olisi muillekaan siitä huolia koitunut.
ENSIMÄINEN (naurahtaen): Kun eivät, näetsen, ole kaikki yhtä siivoja kuin sinä.
TOINEN: Jos minä tämän lutuunan päällikkö olisin, niin kyllä minä
Maunun tuosta rakkauden taudista parantaisin.
ENSIMÄINEN: Panisit kai "pikommia" juoksemaan kaksi tuntia kentällä pahimmassa pölyssä ja parhaimmassa päivänpaisteessa, vai?
MAUNU: Niinkuin tänään itse sait tehdä, vaan parantumatta paheistasi sittekään.
TOINEN: Kaipa sitä sitte oli liika vähän, kun vain puoli tuntia juoksutettiin. Mutta on se jo tuiman kamala rangaistus! Lopulta tuntui kuin ei olisi luita ollut koko ruumiissani yhtään ainoata. Ja kun pääsin siitä, niin rätkähdin, kuin märkä riepu, maahan.
MAUNU: Etkä oppinut "ljevoo praavoo" sittekään.
TOINEN: Eipä se siitä tullut, vaan siitä, etten tahdissa pysynyt. Mutta sekään ei ollut minun syyni, vaan tuon Rytkösen (osoittaa erästä pitkää reserviläistä), joka edessäni marssi eikä ajoissa korjannut pitkiä koipiaan tieltäni.
(Yleistä naurua).