Eeva (itsekseen, kummissaan): Mitä kummia tämä nyt on? — (Annalle:)
Vaan eihän ne näitä mitä enää takaisin ota.
Anna: Vie, vie, vie! Sano, että ovat vanhoja ja… ja… ja homehtuneita.
Eeva: Hom…! Ne kuin ihan vereksiks' sanoivat. — (Peräytyy verkalleen oikealle ja katsoo Annaan pitkään; itsekseen:) Onkohan se tuo oikein viisas?!
(Menee).
Kahdestoista kohtaus.
Anna ja Vasara.
Anna: Paslúshai [Kuulehan] Heikki! Etkö sie nyt kuitenkin menisi usnáiaamaan [kuulustelemaan], niin Olgaakin sillä utesháiaisit [lohduttaisit].
Vasara: Mää nyt tästä, kun ei Kallekaan ole kotona.
Anna: Kyllä mie sill'aikaa makasiinia hoidan. — Ja itsekin voit samalla miehestä správitsa [tiedustella] ja selkoa ottaa.
Vasara (itsekseen): Se on totta. Se on minun velvollisuutenikin. (Ääneen): No olkoon menneeksi! Mie lähden. Menen täältä kyökin kautta, niin on lyhempi matka.