Kalle: Minä tiedän, että koko tämä naimiskauppa on hänen tekoansa. Sillä ettehän työ kuitenkaan ole sellainen kevytmielinen hupakko, Olga neiti. Mie iloitsen siis teidän puolestanne, kun voin teille ilmoittaa, että teidän naimisestanne tuon herra Kulikovin kanssa ei tulekaan mitään.
Olga (kovin hämmästyneenä): Mitä? Kuinka sie sen voit sanoa? Mistä sie sen tiedät?
Kalle: Se on sama, mistä sen tiedän. Mutta kiittäkää Jumalaa siitä! Se on teidän onnenne.
Olga: Vaan selitähän, Kalle hyvä, mitä sie sillä tarkoitat?
Kalle: Ehkäpähän kaikki kohta selviää. Enkä mie tahdo toisesta mitään pahaa haastaa; luulisitte minun omaan pussiini puhuvan.
(Puodin ovikello helähtää).
Kalle: Sinne tuli joku makasiiniin. — Elkää nyt panko pahaksi, jos minä kiivaudessani, mutta rakkaudestani olen teitä loukannut; ne ovat olleet loukatun sydämmen sanoja. Ettehän pane pahaksi?
Olga (leppoisesti): Enkä, Kalle.
Kalle: Teidän parastahan mie vaan… Täytyy mennä.
(Menee perälle).