Samassa räiskäytti taaskin suuri aalto vettä korkealle ilmaan, niin että Tertun ja Laurin täytyi hiukan peräytyä paikoiltaan.
— Kas, kuinka veneet tuolla poukamassa keikkuvat ja laitojaan hankaavat toisiaan vastaan! — osoitti Lauri pieneen lahden pohjukkaan, joka on niemien ja kallioiden kainalossa aivan kasinon kentän edessä. He seisoivat juuri kylpyhuoneen takana olevalla korkeimmalla kielekkeellä ja toisella puolella poukamaa näkyi kaksi ihmishaahmoa rannalla. Laiturin kohdalla häämöitti vielä kolmas haahmo, joka näkyi puuhaavan purjeveneen kiinnittämisessä laituriin.
— Tuossapa on vene päässyt irti! — sanoi Terttu. — Katsos, kuinka se lyö laitojaan kalliota vastaan, — tuossa meidän jalkojemme juuressa!
Lauri jätti Tertun seisomaan ja laskeutui katsoakseen muutaman askeleen alemmaksi rantaan päin viettävää kalliota myöten. Samassa löi taaskin suuri aalto ja pärskähytti vettä juuri sille kohtaa, missä Lauri seisoi. Tämä peräytyi nopeasti taaksepäin, kääntyi, juoksi muutaman askeleen ylöspäin, mutta yht'äkkiä hänen kenkänsä korko lipesi ja hän vajota romahti jonnekin vähän matkan päähän Tertusta, niin että Terttu näki vain hänen päänsä. Terttu kirkasi ja peitti kasvonsa.
— Lauri, Lauri! — huudahti hän. — Mikä sulle tuli? Satutitko itsesi?
— En vähääkään, — vastasi Lauri alaalta, päätään kohottaen. — Luisuin aivan sievästi istuallani kalliota myöten ja täällä on hiekkapohja tie.
— Mennään jo pois! — sanoi Terttu rukoilevalla ja säälin äänellä, ja etsi paikkaa, mistä voisi laskeutua alas sinne, missä Lauri oli.
— Täältä pääsemmekin heti tielle, — vastasi Lauri. — Tule! — lisäsi hän ja ojensi kätensä Terttua kohti. — Minä autan sinut alas.
Terttu astui likemmäksi ja melkein heittäytyi Laurin kaulaan, joka otti hänet tukevasti käsivarsilleen ja nosti hänet hiekkapohjaan maahan. Ollessaan Laurin sylissä tunsi hän, kuinka tämän kasvot painautuivat hänen kaulaansa vasten ja vieno väristys kulki läpi hänen ruumiinsa.
— Kiitos! —- sanoi Terttu hiljaa, kun Lauri hellävaroin laski hänet jaloilleen seisomaan.