He toivottivat toisilleen "hyvää yötä" ja menivät kukin kotiaan.
Ja tuo lause antoi heille molemmille ajatuksen aihetta vielä kauan, kauan.
* * * * *
Kolme vuorokautta kesti myrskyä, joka toi mukanaan taajoja sateenkuuroja. Ne olivat kovin ikäviä päiviä. Lauri ei käynyt kaupungissa ollenkaan. Terttu ja hän eivät tavanneet toisiaan niinä vuorokausina.
Vähitellen alkoi taivas seestyä, tuuli tyyntyi ja ihmiset alkoivat olla enemmän liikkeellä. Kun Terttu neljäntenä päivänä jälkeen puolisen tuli heidän huvilastaan alas maantielle, ajoi hänen ohitsensa ajuri, joka vei Belle Vue'hen päin erästä nuorta vaaleaveristä, punaposkista ja sirosti puettua naista. Tämä kääntyi, kun jo oli ajanut ohi, ja huusi:
— Terttu, päivää!
Terttu tunsi silloin entisen koulutoverinsa, Helmi Leinikön ja huiskautti hänelle päivänsuojallaan. Ajaja pysäytti ajurin, astui alas rattailta ja juoksi takaisin Terttua tervehtimään.
— Täälläkö sinä kesää vietät? — kysyi iloisesti neiti Leinikkö, ojentaen kätensä Tertulle.
— Täällä olen äidin kanssa, joka ottaa kylpyjä, — vastasi Terttu. — Entä sinä, etsitkö asuntoa tänne jäädäksesi vai miksi ajelet?
— Olen matkalla Tukholmaan, — vastasi toinen. — Tulin juuri laivalla ja läksin vähän kaupungille ajelemaan, kun laiva seisoo täällä parin tunnin ajan. Olenhan matkapuvussakin.