— Mitäs hän sitte teki? — sai Terttu kysytyksi ja hän tunsi hermojensa puistattavan häntä.
— No, yksin jo se, että hän niin päistikkaa seurasi minua, todistaa jotakin, — jatkoi Helmi. — Ja hauska matka siitä tuli, — sen vakuutan sinulle. En unhota sitä koskaan. Se on — tähän saakka — elämäni voimakkaimpia muistoja.
— Kuule! — keskeytti Terttu melkein väräjävällä äänellä: — miksi kerrot minulle kaiken tämän?
— Siksi, että häntä rakastan, — niin, minä rakastan häntä vieläkin, — vastasi Helmi pontevasti.
Tertulta oli hengitys tyrehtyä kurkkuun, mutta hän sai sittenkin esille sanat:
— Mutta sittehän sinun pitäisi…
— Ollako siitä puhumatta? — keskeytti Helmi kysymyksellä Tertun lauseen.
— Niin, — tuli tuskin kuuluvasti Tertun huulilta valittava vastaus.
— Mutta puhun siksi, että se on minulle niin rakas muisto, — minä rakastan siitä pelkkää muistoa jo, — selitti Helmi.
— Ja sinähän olet kihloissa toisen kanssa, — sanoi Terttu rohkaistuneena, ikäänkuin hän nukkuessaan olisi saanut kiinni oljenkorresta ja vielä toivonut pelastuvansa.