HILMA. Mistä hinnasta se sitte meni?
SIIRI. Sadasta neljästäkymmenestä kolmesta.
HILMA. Sehän oli hyvin, äiti.
SOHVI. Olihan se kyllä.
SIIRI. Korotin ja korotin — kiusallani. Ja sitte yht'äkkiä jätin. Ja niin sanoi Sinkkonenkin, että kolmekymmentä markkaa ainakin Sipi siitä maksoi enemmän, kuin se on väärtti. — Vaan nyt on jo varmaan kohta Muurikin vuoro.
SOHVI. Tuossapa se jo tuodaankin (Ulkoa kuuluu lehmän kellon kalahduksia). Muurikkini! Muurikki lehmäni! Tuota! Kun tänne katsoo, että missä se emäntä nyt on, kun antaa vieraiden taluttaa. Näetsen! Ihan kuin ymmärtäisi, luontokappalekin, että erota pitää ja että toisen käsiin joutuu! Muurikki lehmäni! (Puhkeaa itkemään ikkunalaudalle.)
HILMA. Elkää, elkää nyt, äiti kulta…!
SIIRI. Niin, ennen aikoja. Kyllä täti sen huutaa. Minä pyysin… Hän lupasi.
SOHVI. Vielä mitä! Toinen antaa enemmän, niin sillehän se jääpi.
SIIRI. Olkaa nyt huoleti! Eipä siellä näy juuri olevankaan sen huutajia. Tuossa vallesmanni jo kohottaa vasarata. Noin: ensimmäinen — toinen — ja kolmas kerta. Täti sen varmaan sai. Minä lähden kuulemaan.