HILMA. Mutta sinä tiesit, että hän on pyydetty, vaikka…?
SIPI. Mistä minä…? Ja mitä minä tiesin? Kuulin vaan, että lukkarin
Arvi oli aikonut häntä pyytää.
HILMA. Lukkarinko Arvi? Tuskinhan hän tunteekaan Siiriä.
SIPI (nousee hermostuneena kävelemään). No, mistä minä sitte tiedän?! Ja mitä siitä nyt sen enemmän saivartaa. Varmaan häntä ei kukaan sinne sitte ollut pyytänyt, konsa hän ei sinne aikonut eikä siitä edes haastanutkaan. Ja vaikka häntä olisi pyydettykin, niin ei suinkaan hän olisi sinne tullut kumminkaan, kun jo ylihuomenna kuuluu olevan poislähdössä.
HILMA (katseltuaan miettiväisesti Sipiä, nousee ylös ja menee hänen luoksensa). Elä nyt, Sipi kulta, siitä suutu! Miksikä sinä noin…?
SIPI. Enhän minä mitä…
HILMA. Kuule, keltä sinä kuulit, että hän jo ylihuomenna…?
SIPI. Keltä?! Äitisihän tuo siitä vast'ikään haastoi (Katsoo ikkunaan ja sitte kelloaan). Ka, kun onkin jo paljo. Ei. Kyllä minun täytyy lähteä.
HILMA. Mitä sinä nyt niin kiirehdit — tällä kertaa?
SIPI. Kun ei tahdo tuo hevonenkaan tuolla oikein pysyä rauhassa. Ja tavataanhan me vielä tänä iltana ja… saadaan tarpeeksi olla yhdessä.