HILMA (miettiväisenä ja alakuloisena). En tiedä, todenperään, miten minusta tämä tuntuu niin omituiselta.
SIPI. Mikä nyt… omituiselta?
HILMA. Tuo Siirin poislähtö — tanssi ja torvensoitto, jotka yht'äkkiä on toimeen pantu — ja kutsut… kaikki tuo on ihan kuin tehty varta vasten — hänen tähtensä.
SIPI. Sinun tähtesi se on kaikki, jos nyt oikein tietää tahdot.
HILMA. Ja sinä tulit vaan kuulemaan, että ehkä minä en sinne mene ja meneekö Siiri…
SIPI. Mutta sinäpä nyt keksit, Hilma, ihan jonni joutavia. Oikein tuo jo taas alkaa minua pistää vihaksi. (Ottaa lakkinsa.)
HILMA (malttaen mieltänsä ja lekotellen). No, elä nyt!… Anna anteeksi!… Voi, että minä nyt sen tulin sanoneeksi.
SIPI. No, mitä sitä sitte semmoisia ajatteleekaan, johon ei ole vähintäkään syytä?! Ja tiedäthän sinä ilmankin, mimmoinen meidän välimme on, hänen ja minun…
Kuudes kohtaus.
Edelliset, SOHVI ja ANTTI.