HILMA. Mitäpä hän sinne enää tulisi?
SOHVI. Mitäkö?! Vaikkapa vanhoja tuttaviaan katsomaan, ell'ei muutoin.
HILMA (pahoilla mielin, vaan ei loukaten). Jos hän olisi, äiti, sitä tahtonut, niin olisi kai hän jo sitte muistanut kerran käydä meilläkin.
SOHVI. Niin, todenperään. On se Siiri siellä teatterissa tullut hyvin ylpeäksi, kun ei koko kesänä ole käynyt sinun luonasi, vaikka lapsuuden tuttavia olette, yhdessä kansakoulua kävitte ja sitte muutoinkin hyviä ystäviä olitte. Ja mikäs hän on? Jos ei Vallströmin rouva olisi häntä kasvatettavakseen ottanut, niin päivätöitäpä hän varmaan nytkin Sopasen kanssa yhdessä tekisi.
HILMA. Elkää sanoko, äiti! Ehkäpä hyvinkin nyt olisi Sipi Rahikaisen vaimona.
SOHVI. Sanottiinhan sen Sipin kyllä olleen häneen kovastikin rakastuneena, vaikka Siiri ylpeydessään ei muka maakauppiaasta huolinut, vaan hänelle rukkaset antoi. Mutta tuskinpa Sipikään olisi häneen rakastunut, ell'ei Siiri olisi siellä ulkona maailmassa niin veikistelemään oppinut.
HILMA. Mitä te nyt noin, äiti, Siiristä haastatte. Onhan hän muutoin hyväluontoinen ja kaunis tyttökin…
SOHVI. Kaunis mikä kaunis!
HILMA. Onhan hän: solakkakasvuinen, silmät siniset, vaalea tukka.
SOHVI. Onhan noita sellaisia meidän puolella muitakin. — Sanoinkos minä sinulle, että tapasin Sopasen maantiellä ja kysyin, oliko Siiri käynyt häntä tervehtimässä?