LOIKKANEN. Olisihan sitä yhtä ja toista… Minä kirjoitan sulle paperille.
SIPI. Niin. Kerkiäthän sen vielä huomenna. — Vaan sitte olisin tarvinnut vähän rahaakin lisää, kun en ole tarpeeksi asti irti saanut, — Venäjän rahaa varsinkin. Sattuukos sinulla olemaan?
LOIKKANEN. Venäjän mulla ei nyt ole…
SIPI. Entä Suomen…?
LOIKKANEN. Olisitkos paljonkin tarvinnut?
SIPI. No. Noin neljä — viisisataa.
LOIKKANEN. Liikeneehän multa sen verta. Ja taitaa olla mukananikin. (Ottaa povitaskustaan vanhaan verkatilkkuun käärityn seteli-pakan ja lukee niitä.)
SIPI. Saat takaisin, milloin tahdot.
LOIKKANEN. Tässä on minulla neljä sataa markkaa. Ja pari — kolmekymmentä taitaa vielä olla kukkarossakin.
SIPI. Annahan olla! Piisaa ne ehkä jo nämäkin. — Kuulehan, Juho! Etkös tahtoisi ottaa minulta näistä tätä neljän sadan viidenkymmenen markan velkakirjaa? (Ottaa lompakostaan Antin velkakirjan, jonka antaa Loikkaselle.) Joko vakuudeksi tahi, jos suostut, niin siirrän sen sinulle kokonaan? (Panee rahat lompakkoonsa.)