ASARIAS. Vieläkö tekin kiusaatte?
HETA. Herranen aika! Enhän minä… Lystilläsihän minä sinun luulin…
Ka, lämmittänythän sen on Kaisa nyt, niinkuin ainakin lauantai-iltana.
ASARIAS (nousee penkiltä). Minä lähden saunaan.
HETA. Juodaanhan toki ensin tuliaiskahvit.
ASARIAS. En huoli.
HETA. Kahvistako et huoli?… Jota muuten aina niin mielelläsi…
ASARIAS (murtuneella äänellä). Ei se maita nyt, äiti, — ei maita.
HETA (puhkeaa äänekkääsen, yhä yltyvään itkuun). No, jo minä ymmärrän.
Vai ei se sitte vieläkään sinua päästänyt? Senkin Saksan kapsäkki!
Sillä lailla vuosikausia ihmisiä kiusaa ja pakanoina pitää! Niinkuin
ihminen sille mitä voisi, ett'ei Jumala ole lukupäätä antanut.
ASARIAS (pyyhkien silmiään). Vähät minä siitä välitän, vaan kun menee myttyyn se naimatuuma.
HETA (yhä itkuäänellä). Elä ole milläsikään, poikani, elä! Ei se mene myttyyn. Eikä saa mennä myttyyn. Ihminenhän sinäkin olet, niinkuin kaikki muutkin. Y-hyyyy!!