HETA. No, kah! Mutta eri laillapa niitä Jumala jakaa: toiselle monta, toiselle ei yhtään.
KUSTAAVA. Ja kellä enemmän varojakin olisi niitä useampiakin pitää, sille tavallisesti ei yhtään anna, kun taas köyhälle ihan lykkäämistään lykkää.
HETA. Niin, eikös olekin kummallista? Ja kun siinä naimisiin olet joutunut saamattoman kanssa, niin et enää irtikään pääse; pidä hyvänäsi sitten vain!
KUSTAAVA. Vai ovat asiat jo silläkin kannalla, että Asarias Raisasta tahtoisi eroonkin päästä?
HETA. Ovat kun ovat! Mutta elä ole vielä tietävinäsikään!
KUSTAAVA. Mitä minä?! Enhän minä. Eihän ne asiat minuun kuulu.
HETA. Näetsen, kun tännekin tultiin Raisan kanssa ihan Asariaksen tietämättä.
KUSTAAVA. Jo nyt on jotakin! Vai niin!
HETA. Niin. Hän kun läksi Villen kanssa päivällisen syötyä meille sanaakaan sanomatta, — rovastin puheille kai käkesi, kun kuuli Kapsäkin täälläpäin olevan ja teille tulevan, — niin me Kaisan kanssa päätettiin perässä tänne ennen heitä ehättää.
KUSTAAVA. Elähän mitään! Jo minä nyt kummia kuulen.