— Rakas poikani, — sanoi nyt täti, hiljaa hyväillen ja pakottaen hänet katsomaan silmiinsä, — Jumalalle kiitos, että löysin sinut, ja ettei mitään pahaa ole sinulle tapahtunut. Pikku poikaraukkani, nyt sinun tulee olla iloinen, ei mitään ole tapahtunut; Liisa on vaan saanut pienen naarmun silmäluomeen ja tulee parin päivän kuluttua terveeksi.
Bertil ei vastannut mitään, likisti vain tätinsä kaulaa ja itki, niinkuin kaikki kyynelvirran sulut äkkiä olisivat auenneet. Täti antoi hänen itkeä tarpeeksensa, koettaen vain hyväilyillään tyynnyttää häntä. Mutta kun nyyhkytykset vähitellen taukosivat, sanoi hän vakavasti:
— Emmekö nyt kiittäisi Jumalaa, Bertil?
— Kyllä, kyllä, — sanoi Bertil innoissaan, — rukoilin Jumalaa niin paljon, ja hän kuuli minua, nyt tahdon voimieni mukaan kiittää häntä!
Bertil ja täti polvistuivat, ja täti lausui kiitoksen Jumalalle, joka ei ainoastaan torjunut uhkaavaa vaaraa heidän kodistaan, vaan myöskin teki sen välikappaleeksi, jolla saattoi Bertilin sydämen nöyräksi ja kiitolliseksi. Ja Bertil toisti tädin sanat, ja metsä ylt'ympärillä ei nyt enää ollut synkkä ja kauhistava, kuten äsken, vaan seisoi hiljaisenhartaana ikäänkuin joka puu olisi ottanut osaa rukoukseen…
Nyt nousivat Bertil ja täti ja menivät kotiin päin. Kyllähän Bertilistä oli vähän outoa tavata Liisaa; tämän arvo oli hänen mielestään nyt suuresti lisääntynyt, kun oli ollut tulemassa sokeaksi, ja olihan hän myöskin utelias näkemään, minkänäköinen hänen silmänsä oli.
Heidän tullessaan taloon juoksi Liisa heitä vastaan. Hänkin näkyi vähän ujostelevan, sillä katsoessaan Bertiliin, hän punastui ja loi silmänsä alas, s.o. terveen silmänsä, sillä toinen oli liinakääreessä, jota nähdessään Bertil tuli hyvin pahoilleen.
Hetkisen taistelivat ujous, itsepintaisuus ja ylpeys hänessä, mutta sitten hän muisteli rukoustaan metsässä, ja silloin rauhoittui ja lauhtui hän ja ojensi lempeänä kätensä Liisalle sanoen: "anna anteeksi, Liisa!"
Mutta Liisa ei voinut mitään vastata; hän vain pani kätensä Bertilin kaulaan, syleili ja suuteli häntä.
Siitä päivin ei Bertilin ole ollut vaikea rukoilla eikä kiittää.