— En, äiti, — huudahti hän malttamattomasti, — sitä en tee, en tahdo antaa pojalle vannettani.
— Kas niin, Charlieseni, älä itke, — sanoi äiti mielistellen, — ei kukaan sinua pakota, jos et tahdo antaa vannettasi, niin en sinua pyydä. Nyt emme enää puhu vanteesta, mieti asiaa itseksesi, ja rukoile oikein Jumalaa, että hän tekee sydämesi rakastavaksi ja anteliaaksi.
Charlie ei vastannut, ja, niinkuin äiti oli sanonut, sinä päivänä ei enää puhuttu vanteesta. Mutta iltasella, kun Charlie oli lukenut tavallisen rukouksensa, lisäsi hän: "Hyvä Jumala, tee niin, että tahdon antaa pojalle vanteeni, amen!"
Yöllä hän alinomaa näki unta Kallesta ja vanteesta. Milloin hänestä Kalle seisoi sängyn luona ja veti painoja, jotka riippuivat hänen kipeässä jalassaan ja hän tahtoi huutaa, mutta ei saanut esille ainoatakaan ääntä. Milloin näki hän unta, että Kalle vihdoin oli saanut vanteen ja takoi sitä suurella vasaralla laulaen, niinkuin Charlie kerran oli kuullut sepän laulavan:
Ho hei, ho hei!
Takoa kalkutelkaa!
Takoa kalkutelkaa!
Ho hei, ho hei!
Seuraavana päivänä oli Charliella kova taistelu taisteltavana. Itsekkäisyytensä ei tahtonut antaa perää, hänestä oli mieletöntä äidin pyyntö, että antaisi pois kauniin, oivallisen vanteensa. Mutta samalla oli jotakin hänessä, joka ei jättänyt häntä rauhaan: hän tunsi halun saada maistaa tuota iloa, josta äiti niin paljon oli puhunut, tunsi kummallista utelemista, olikohan äiti todellakin oikeassa väittäessään, että hupaisinta kaikista oli tehdä muita iloisiksi.
Näin kului hetki hetkeltä, mutta juuri ennen päivällistä, kun äiti istui Charlien vuoteella ja puheli hänen kanssansa, sanoi pieni poika äkkiä:
— Äiti, tahdon antaa pojalle vanteeni. Laita niin, että hän tulee tänne, niin saamme antaa hänelle sen.
Äiti tuli niin iloiseksi tätä kuullessaan, että kyyneleet nousivat hänelle silmiin. Hän kumartui, syleili ja suuteli pikku poikaansa monta kertaa. Sitten hän soitti palvelijatarta sisään ja käski hänen mennä etsimään pientä Kalle-nimistä poikaa, joka asuisi torin viereisellä mäellä.
Sill'aikaa äiti toi sisään vanteen, jonka asetti vuoteen viereen, jotta olisi saatavissa, kun Kalle tuli.