— Sen kyllä voin. Mutta luulin sinulle olevan mieleen tehdä se. Eikö mielestäsi ole sääli pientä tyttöä, joka seisoo tuossa niin yksinänsä ja köyhänä?
Elli ei vastannut. Hän vain hankausi äitiinsä ja näytti kuin olisi tahtonut päästä koko puhelusta.
— Sano, eikö mielestäsi ole sääli häntä? — toisti äiti milt'ei ankarasti.
— Enhän tunne häntä, — vastasi Elli nyrpeissään.
Äiti ei vastannut, mutta muuttui äkkiä vakavaksi, murheelliseksi, hämmästyneeksi. Hän ei voinut käsittää tätä Ellin vastausta; hänen mielensä joutui kuohuksiin, hän miltei tunsi katkeruutta pikkusta, huoletonta, itsekästä olentoa kohtaan, joka samettipuvussaan seisoen noin sydämettömästi lykkäsi luotaan köyhyyttä, puutetta kärsivän. Samalla omatuntonsa nuhteli häntä, kun hänen lapsensa oli tuommoisen vastauksen voinut antaa. Kenen oli syy?
Hän otti kiihtyneenä rahat lapsilta, antoi ne tytölle ja pyysi hänen niillä ostamaan kyntteliä. Sitten hän kääntyi pois, maksoi leikkikalut ja otti Kyöstin ja Ellin kädestä mennäksensä kotiin. Mutta astuttuaan pari askelta välähti kuin salama hänen mieleensä vastaus tuohon äskeiseen kysymykseensä: kenen oli syy? Oliko hän koskaan opettanut lapsiaan tuntemaan köyhyyttä? Oliko koskaan opettanut heitä käsittämään köyhien kovaa kohtaloa? Oliko edes koettanutkaan selittää heille rakkauden suloista salaisuutta? Kenen oli syy? Ei suinkaan heidän…
Hän kääntyi äkkiä, veti Ellin ja Kyöstin mukanaan ja kiirehti, minkä ennätti väentungoksesta kauppakojulle, josta juuri oli lähtenyt. Pikku tyttö seisoi vielä paikoillaan kädet kätkettyinä nutunhihoihin.
— Tule, lapseni, — sanoi äiti ystävällisesti, — tule, ostakaamme yhdessä kuusi ja kynttilät, ja näytä sitten meille tie kotiisi, niin saan nähdä, kuinka teillä on laita.
Tyttö oli hämmästyneen näköinen, mutta ei väittänyt vastaan. Vastustelematta hän seurasi vierasta rouvaa, joka nyt meni ostamaan kuusen kynttilöineen, jonka tyttö sai kantaa.
Eivät he paljon puhuneet käydessään. Tyttö meni kotiinpäin pitkin valtakatua ja poikkesi sitten kapeaan, pahanhajuiseen katukujaan. Perästä tuli äiti Ellin ja Kyöstin kanssa. Lapset olivat nyt pelkkää uteliaisuutta täynnä, he olivat unhottaneet leikkikalunsa, niin jouluaatonkin, tuon "ihmeen" tähden näin saada mennä "köyhiä" katsomaan.