Bengt ei nähnyt häntä heti saliin astuessaan; mutta hetken haeskeltuaan huomasi hän hänen istuvan viereisessä huoneessa, ympärillään parvi nuoria tyttöjä, jotka puhuivat ja nauroivat, ja kaikkien huomio keskittyi Esteriin. Sillä Esterin käytös ja ulkomuoto ei herättänyt ainoastaan miesten rakkautta, vaan naistenkin haaveilevaa lempeä, samoin kuin pikkulapsetkin mielellään kiipesivät hänen syliinsä, kuuntelivat hänen satujaan ja laulujaan, katselivat häntä noihin silmiin, jotka olivat "suuremmat kuin muiden ihmisten", ja vetivät häntä hänen kultahohteisesta, paksusta tukastaan. Tänä iltana oli varsinkin yksi Prytzin pikkupojista rakastunut häneen. Nojaten kyynärpäitään Esterin syliin, pikkukätöset painettuina lihaviin poskiin, hän seisoi katsellen Esteriä, kasvoissaan matkimaton ilme veitikkamaista tyytyväisyyttä, samalla kun hän lakkaamatta, antaen yhtä suuren painon molemmille sanoilleen, toisteli: minun rouvani! Sitten juoksi hän ääneensä nauraen tiehensä, palasi taas muutaman silmänräpäyksen kuluttua ja uudisti äskeiset temppunsa entisellä tyytyväisyydellä. Yksi talon tyttäristä, hintelä neljäntoistavuotias, riippui tuolissa ja uskalsi aina silloin tällöin varovasti suudella Esterin tukkaa, ja toinen istui lattialla hänen jalkainsa juuressa. Alma Grahn ja muuan Prytzin neideistä istuivat hänen molemmilla puolillaan, ja kaikki näyttivät kilpailevan hänen palvelemisestaan ja ihailustaan.

Bengt seisoi pitkän aikaa ja katseli häntä lähestymättä. Tuossa miellyttävässä ryhmässä oli jotain, joka muistutti erästä taulua Göthen Lottesta sinä hetkenä, jolloin Werther hänet ensi kerran näkee pienien siskojensa parissa. Esterillä oli sama suloinen, lapsellinen iloinen ilme silmissään, kun hän vilkkaana loi katseensa milloin toiseen, milloin toiseen nuorista ympärillään ja huvitettuna kuunteli heidän juttujaan.

Bengtkin hymyili siinä seisoessaan ja katsellessaan tuota nuorta tyttöä ja surkutteli itseään, ett'ei ollut vähääkään Wertherin kaltainen.

"Tahdotko tulla pelaamaan pataa?" kysyi nyt talon isäntä lyöden Bengtiä olalle.

"En, kiitos", vastasi Bengt, "aijon antautua naisille tänä iltana. Ole hyvä ja esitä minulle neiti Hermanson, tuo ainoa 'uusi' nuori nainen seurassamme."

Molemmat herrat lähtivät Esterin luo, pormestari mainitsi Bengtin nimen, silmissä veitikkamainen loiste, Bengt kumarsi, Ester punastui hieman, ja sitten he alottivat toistaiseksi jotenkin jäykän keskustelun peittääkseen siihen kuohuvia tunteitaan ja ajatuksiaan.

Nuoret tytöt, jotka olivat istuneet Esterin ympärillä, hajosivat Bengtin tullessa kuin akanat tuuleen; ainoastaan Prytzin pikku poika jäi urhoollisesti paikoilleen Esterin eteen. Neidit Grahn ja Prytz koettivat tosin ottaa hiukan osaa keskusteluun, mutta Bengt oli heille jääkylmän epäkohtelias, ei ollut kuulevinaan, mitä he sanoivat, ja käyttäytyi, kuin olisivat he olleet pelkkää ilmaa, niin että lopullisesti he katosivat. Mutta heidän sydämensä tunteet Bengtiä kohtaan olivat kaikkea muuta kuin hyväntahtoiset; pieni haaveksiva neljäntoistavuotias, joka oli riippunut Esterin tuolissa, puristi Bengtille nyrkkiään ja mutisi: "Sinä vanha peikko, joka et voinut antaa meidän pitää ihastuttavaa pikku Esteriämme!" Ja neidit Prytz ja Grahn uskoivat toisilleen, että konsuli Falkensternissä, niin rikas ja ylhäinen kuin hän olikin, oli sangen vähän hienotunteisuutta ja kohteliaisuutta.

Bengtin ylpeä käytös nuoria tyttöjä kohtaan ei jäänyt Esteriltä huomaamatta, ja hän tunsi siksi milt'ei vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Mutta tuo tunne ei mennyt syvälle. "Se on minun tähteni, siksi, että hän rakastaa minua ja tahtoo minua kokonaan vallita", kuiskasi hänessä puolustava ääni, ja tuo ääni alkoi nyt laulaa rakkaudesta ja onnesta niin voimakkaasti ja innokkaasti, että muut äänet vaikenivat; kaikki muut tunteet, paitsi varmuus Bengtin läsnäolosta, katosivat. Ester antoi hänelle anteeksi viime aikojen levottomuuden ja tuskan, hän unohti, että Bengt oli pettänyt lupauksensa käydä äitiä katsomassa; puolustavalla äänellä oli tuhansia keinoja pestä pois Bengtin viat…

Melkein koko illan oli Bengt Esterin seurassa; hänet oli vallannut jonkunlainen väliäpitämättömyys, hän heitti pois kaiken varovaisuuden, sulki silmänsä menneisyydeltä ja tulevaisuudelta ja nautti täysin siemauksin hetken hurmauksesta. Eikä Ester liioin voinut tunteitaan peittää; ihmeellinen onni, joka hänessä vallitsi, valoi lumoavaa hohdetta hänen kauniille kasvoilleen. Heidän välillään tapahtui alituinen vuorovaikutus; kuta enemmän Bengt lämpeni, sitä kirkkaammin loistivat Esterin silmät, ja kuta enemmän tuo loiste lisäsi Esterin kauneutta, sitä innokkaammaksi kävi Bengtin ihailu.

Ei kestänyt tietysti kauan, ennenkuin koko seuran huomio niin yksinomaisesti kääntyi Esteriin ja Bengtiin, että kaikki muut puhelunaiheet haihtuivat. Rouvat kuiskailivat heistä sohvissaan, herrat nauroivat heille punssipöytänsä ääressä, ja naimattomain naisten, sekä vanhempain että nuorempain, uteliaisuus nousi niin huippuunsa, että he melkein tulivat sairaiksi siitä. Mitä tarkotti konsuli Falkenstern, mitä hän ajatteli, kun hän niin sopimattomasti kohteli niin suloista nuorta tyttöä kuin Ester? Ja hän, tuo pikku hupsu, kuinka lapsellisen onnelliselta hän näytti hänen hävyttömiä imartelujaan kuunnellessaan! Voi, hän ei tiennyt, hän, kuinka monta samanlaista juttua tuolla miehellä oli takanaan!…