Hämmästyen ja pelästyen huomasi Sven, että isän silmiin kohosi kyyneleitä. Ne olivat hänelle vielä käsittämättömämmät kuin kaikki muu, sillä hän oli mielestään ollut koko ajan niin tottelevainen ja tarkka kuin suinkin. Mutta kun Bengt viimein jätti hänet rauhaan, pääsi Sveniltä huokaus, niin syvä kuin häneltä vain silloin pääsi, kun hän vapautui painosta, jonka alla isä häntä piti.
"Nyt on hengen työ alkanut", sanoi Bengt hiukkasta myöhemmin Esterille. "Pojassa huomasin tänään ensi kerran synnintunnon merkkejä ja pelastuksen tarvetta."
"Iloitsen siitä", vastasi Ester, joka ei enää tahtonut joutua kiistoihin, "jos niin on, olkoon se pysyvää!"
"Siitä voit olla varma", huudahti Bengt voitonriemuisena. "Joll'emme vain uskon ja esirukouksen puutteella tee alettua työtä tyhjäksi", lisäsi hän, heittäen Esteriin terävän katseen.
Ester ei vastannut, mutta hän ajatteli: "Oi sinä sortovaltias, luuletko voivasi pakottaa Jumalankin pyhän hengen mukautumaan sinun tahtoosi? Miten on Jumala menettelevä, mitä keinoja täytyy Hänen käyttää saadakseen sinut näkemään itsesi, näkemään, että entinen minäsi valepuvussa yhä on olemassa ja vaatii ja pakottaa eikä tahdo suoda sijaa muiden vakaumukselle, muiden mielenlaadulle ja luonteelle…"
Hän katkaisi äkillisesti ajatusjuoksunsa; hänen lävitseen suhahti omituinen, tuskia ja kärsimystä aavistava tunne. Hän karkotti sen heti, mutta se oli itsepintainen; monta kertaa päivän kuluessa löysi hän sen sielunsa pohjalta alakuloisena tunnelmana ja yöllä ilmestyi se taas tuskallisena unena, josta hän heräsi kasvot kosteina kyynelistä…
Kun pikku Sven kasvoi suuremmaksi ja toverisuhteet alkoivat anastaa vaativan ja huomattavan sijan hänen elämässään, joka tähän asti oli kulunut auringonpaisteisissa unelmissa lastenkamarissa äidin ja Guckan luona, tunkihe isän tahto taas ilmoille ja asettui vastustamaan kaikkea seurustelua, joka vain huvin nimeä ansaitsi. Bengt kielsi vaatimattomimmatkin lastenkutsut, jos niissä tanssittiin. Esterin pyynnöt olivat turhat.
"Pojan pitää ajoissa oppia huomaamaan maailmallisten ilojen tyhjyyttä", vastasi hän vain, "olen itse saanut niin paljon vahinkoa koko tuosta loistavasta kurjuudesta; poikani on siitä säästyvä!"
"Mutta, Bengt, hänen tunteensa sanoo toisin, hänelle se ei ole tyhjyyttä ja kurjuutta, sillä hänen sydämensä on puhdas eikä käsitä lainkaan syntiä, joka voi piillä huvissa, niin, sitä paitsi kaikessa. Odota, kyllä hänen aikansa vielä tulee, jolloin hän herää elämän totisuutta käsittämään — vielä on hän vain lapsi, pieni laululintunen, joka visertelee ja laulelee, pieni vohla, joka hyppelee mäillä … anna hänen olla vapaudessaan … ei voi olla synti, että pienet pojat ja tytöt hieman pyörähtelevät toistensa kanssa…"
"Ei liioin ole synti juoda lasillista viiniä, mutta se johtaa syntiin. Ensimmäinen maisteleminen, se se on vaarallinen", vastasi Bengt lyhyesti ja jyrkästi.