"Ajattelin siksi tehdä sinulle ehdotuksen. Äitisi jää nyt luonnollisesti paljon yksin, — sinun uusi asemasi vaatii suuressa määrin aikaasi. Olen siksi ajatellut, että hän ja Martta tätisi, joka elää ahtaissa oloissa, muuttaisivat yhteen asumaan. Annan heille vuotuisen rahasumman, esimerkiksi 6,000 kruunua, ja asunnon eräässä Tukholmassa omistamassani talossa."
Ester vallan hämmästyi. Monenlaiset tunteet: epäluulo, ihailu, ihmetys, levottomuus, vaihtelivat hänessä. Hän ei tiennyt mitä vastata; viimein hän naurahti lyhyesti ja huudahti:
"6,000 kruunua! Rakas Bengt, mitä tekevät köyhä äitini ja tätini niin paljolla rahalla?"
Bengt rypisti otsaansa kärsimättömästi.
"Ei kukaan, joka on sukua Falkensternin perheelle, saa olla köyhä", hän sanoi lyhyesti. "'Richesse obligé', rikkaus velvottaa, minä häpeisin, jos hukuttaisin sinut rikkauden ylellisyyteen ja samalla antaisin omaistesi kestää taloudellisia huolia."
Ester jälleen vallan vaikeni. Bengtin tavassa ja tuumissa oli jotain melkein musertavaa. Kaunisten sanojen takana piili pikkumaisuutta ja sydämettömyyttä; oikein vielä käsittämättä Bengtin tarkotusta, hän tunsi, että niin oli, siitä syvästä tuskasta, joka kuin särky levisi hänen sieluunsa. Mutta Bengtin huolenpito hänen köyhästä suvustaan oli niin suurenmoinen ja avara, että se riisti Esteriltä aseet ja tylsytti Bengtin pistoksen kärjen. Viimein sanoi Ester hieman epäröiden:
"Kiitos, rakas Bengt, huolenpidostasi. Mutta … mutta … tarkotatko, että äiti jättää meidät ja muuttaa Tukholmaan?"
"Kyllä, niin ajattelin", vastasi Bengt tyyneesti, "kuten äsken sanoin, jää hän täällä niin yksin, ja sitä paitsi on hän entinen tukholmalainen, ja minä ajattelin, että vanhuksilla voisi olla hauska yhdessä. Kuvittelin mielessäni, että äidillesi olisi mieluista viimeinkin saada tuntea itsensä vapaaksi taloudellisista huolista."
Ester istui taas ääneti. Miksi ei Martta täti voinut sen sijaan tulla sinne, niin ett'ei äidin ja tyttären olisi tarvinnut erota? Tai jos Bengt todella niin suuresti huolehti hänen köyhistä sukulaisistaan, miks'ei hän voinut vallan yksinkertaisesti antaa Martta tädille vuotuista apua? Mutta hän ei uskaltanut lausua ilmi ajatuksiaan ja tunteitaan.
"Et suinkaan arvele, että meidän pitää pyytää Martta täti sinne luoksemme?" sanoi Bengt äkkiä, ja Esteriä tarkastavaan katseeseen tuli kylmä, ivallinen kiilto, joka teki Bengtin niin ylenkatseellisen näköiseksi.