"Mikä uuden ajan profeetta on opettanut sinut noin liikuttavasti huolehtimaan omasta 'itsestäsi' ja 'persoonallisuudestasi'?" kysyi hän, kun Ester vaikeni. "Mutta nyt tahdon minä pitää myös pienen esitelmän, nyt kiinnitämme huomiomme hetkeksi minun persoonallisuuteeni. Saatpa kuulla, miten minua on mielestäni kohdeltu sillä aikaa, kun sinä kuljit ja omissa silmissäsi näyttelit marttyyrin osaa. Luulet ehkä, että minun oli helppo päättää tarjota sinulle käteni ja voittaa oma sisäinen vastarintani. Mutta nyt kerron sinulle, mitä en olisi kertonut hyvälle, rakastavalle vaimolle: että tuo taistelu oli elämäni vaikein ja että ainoastaan luja ja puhdas rakkauteni, jota sinä niin ylimielisenä olet halveksinut, antoi minulle voiman voittaa itseni ja tarjota käteni muotiompelijattaren tyttärelle. Olisin voinut menetellä toisin sinua kohtaan, olisin voinut vain leikkiä sinulla, voittaa sydämesi ja sitten jättää sinut… Mutta siitä sinut säästin, koska olit minulle rakkaampi kuin ylpeyteni — ja se merkitsee paljon se. Annoin sinulle vanhan aatelisnimen, korotin sinut Ruotsin rikkainten naisten joukkoon, tuhlasin sinulle rakkautta, tarjosin äidillesi runsaan ylläpidon, niin, olinpa niin hienotunteinen, että tahdoin pitää huolta hänen sisarestaankin, vanhasta neidistä, jota en koskaan ole nähnyt, jonka nimeä en edes tiedä. Olin aina ajatellut, että vaimoni — jos lainkaan naimisiin menisin — oli oleva korkeasukuinen ja hienosti sivistynyt nainen, niinkuin äitini — mutta sinun tähtesi masensin kaikki nuo perityt mielihaluni. Ja nyt nainen, jonka tähden kaiken tuon olen uhrannut, ei häpeä syyttää minua siitä, että muka olen murtanut hänen sydämensä ja surmannut hänen 'persoonallisuutensa'…"
Ester istui hetken vaiti ja katseli maahan.
"Totta on, että paljon olet tehnyt minun tähteni, Bengt", sanoi hän lopuksi, "mutta unohdat, ett'ei ihminen elä vain leivästä…"
"Sinä väännät taas sanani ja tekoni. En antanut sinulle vain leipää — olihan sen takana jotain ihanteellista, ihanteellisinta kaikesta: rakkauteni, joka antoi minulle voimaa noihin uhrauksiin. Mutta sitä et ole ymmärtänyt, sinä olet sydämesi pohjasta ollut vielä ylpeämpi kuin minä, sillä sinä et ole edes koskaan tahtonut myöntää minun mitään uhranneen, et koskaan ole osottanut ja luultavasti et myöskään tuntenut mitään kiitollisuutta minua kohtaan. Jollen olisi liian ylpeä, sanoisin, että sinä olet kylmyydelläsi ja kiittämättömyydelläsi murtanut minun sydämeni. Nyt sanon minä puolestani: sinä olet tehnyt elämäni kolkoksi…"
Ester istui taas ääneti ja taisteli itsensä kanssa. Ihmeellinen, suloinen tunne Jumalan rakkaudesta, joka hiveli hänen ajatustaan ja tunnettaan, ei suvainnut katkeruuden enää elää, jumalallinen lämpö hänen sielussaan sulatti sen milt'ei heti.
"Bengt", sanoi hän nousten ja ojentaen kätensä miehelleen, "jos rikoin, jos olin kiittämätön ja vaativa, niin pyydän sydämestäni anteeksi. Tahdon koettaa tästä lähtein olla sinulle parempi vaimo."
Bengt ei vastannut heti. Esterin sanat, hänen lempeä äänensä ja kyyneleiset silmänsä saivat hänet niin hämmästyksiinsä, että hänen ajatuksensa ikäänkuin menettivät tasapainonsa. Hänessä välähti himmeä tunne siitä, että hänenkin pitäisi pyytää jotain anteeksi. Mutta muut tunteet sen pian karkottivat. Hänestä oli koko tämä kohtaus liiotellun tunteellinen, ja se kiusotti häntä. Jäykästi, hieman alentuvasti hymyillen tarttui hän ojennettuun käteen ja vastasi lyhyesti:
"Niin, annan sinulle anteeksi. Ja nyt, koettakaamme unohtaa entiset, se on minunkin hartain toivoni; tällaisista selvityksistä en pidä. Elämä kulkee sentään säälimätöntä kulkuaan, ja me saamme tyytyä siihen, että moni haave siinä pirstoutuu."
Vastaukseksi puristi Ester hiljaa hänen kättään, nyykäytti päätään ja jätti huoneen hitain askelin. Hän oli onnellinen, kun oli voinut voittaa itsensä ja tunnustaa rikoksen, jonka mielestään oli tehnyt Bengtiä kohtaan. Mutta hänen sielunsa läpi kävi pettymyksen tunne, ja siitä hän ymmärsi toivoneensa, että hänen anteeksipyytämisensä saisi Bengtin tekemään samoin. Hieman katkerasti hymyillen ajatteli hän, ett'ei Bengt koskaan voinut kieltäytyä mistään: nyt, niinkuin aina ennenkin, oli hän voittajana lähtenyt taistelusta, nyt, niinkuin ennenkin, oli hän osannut järjestää heidän keskinäisen suhteensa niin, että oikeus jäi hänen puolelleen, ja Ester, hän oli rikkonut ja sai pyytää anteeksi, johon Bengt jalomielisesti suostui.