Mutta niin pian kuin oli kokous kodissa, niin pian kuin hän kuuli isän ja "muiden pappien" — Sven korotti kaikki hengelliset puhujat pappissäätyyn — selittävän raamattua ja puhuvan käsittämättömiä sanoja herätyksestä ja armosta ja uudestisyntymisestä, silloin sammui tuo loiste ja kasvoihin ilmestyi alistuvainen, veltto ilme.
"Ne ovat niin ikäviä, nuo papit, äiti", sanoi hän ja pudisti päätään miettiväisen, milt'ei surullisen näköisenä, "en ymmärrä lainkaan, mitä he sanovat. Ja sitten eivät he laula kauniisti, he eivät laula Jumalan lauluja, niinkuin kirkossa."
"No, ymmärrätkö sitten, mitä kirkon pappi puhuu?" huomautti Ester.
"En", vastasi Sven vilpittömästi, "joskus hyvin, hyvin vähän … mutta minusta on niin kaunista kuulla saarnaajan saarnaavan!"
Myös lukujen suhteen olivat isän vaatimukset pikku poikaansa nähden ankarat ja järkähtämättömät. Bengt otti tarkan selon hänen läksyistään, luki itse hänen kanssaan vaikeimmat eikä koskaan hellittänyt, ennenkuin Sven osasi. Se oli kovaa työtä, joka joskus toi kyyneleitä silmiin, sillä samalla kuin Sven sanomattomalla helppoudella ja palavalla innolla oppi muutamia aineita, oli hän leväperäinen ja väliäpitämätön toisten suhteen, jotka eivät häntä huvittaneet. Mutta hän menestyi koulussaan, kiitos olkoon Bengtin kovakouraisuuden, sangen hyvin — onneksi kyllä, sillä jos hän joskus tarttui kiinni, ei ollut hyvä tulla kotiin isän eteen.
Eräänä päivänä nousi suuri hälinä Falkensternin talossa: Sven oli ensimmäisen kerran saanut muistutuksen tottelemattomuudesta. Hän näytti kuitenkin ottavan asian tavallisella levollisuudellaan, kuunteli alistuvaisen näköisenä Esterin lempeitä, surullisia nuhteita, antoi hänen puhua loppuun ja sanoi sitten, puristautuen äitiä vasten ja hyväileväisesti laskien päänsä hänen rinnalleen:
"Anna anteeksi, äiti, minä tahdon koettaa, ett'ei minulle enää tapahdu sellaista!"
Pahempi oli isän kuulustelu. Bengt otti asian synkästi ja totisesti, vei pienen rikollisen huoneeseensa ja alotti kyselynsä äänellä, jonka hän koetti tehdä niin lempeäksi kuin suinkin, jottei poikaa pelästyttäisi, yritys, jonka kuitenkin hänen ankara ilmeensä teki aivan turhaksi.
"Mistä olet saanut muistutuksen, Sven?" alkoi Bengt.
"Siitä, että olin tottelematon, siinähän on kirjotettu, että olin tottelematon."