— Älä nyt kuitenkaan semmoisia hänelle sano. Ei voi tietää kuinka syvästi se häntä loukkaisi. Emme saa…
— Minäkö sekaantuisin siihen? Mutta anna nyt sinä heille tarpeeksi sentään, että pääsevät alkuun, vaikka ei tuo naiminen olekaan oikein mieleisemme.
Ukko oli tottunut käsittämään asiat siten, että hänen vaimollaan aina oli samat mielipiteet kuin hänellä itselläänkin.
— Ole huoleti ja luota minuun, ukkokultaseni. Sinä tiedät kyllä, että minä pidän Ingridistä kuin olisi hän oma lapseni, ja tulen häntä eniten kaipaamaan.
Hän nousi ja kävi ovea kohti.
— Täytyy mennä katsomaan, joko päivällinen tulee pian valmiiksi. Ulos astuessaan hän kuuli vielä miehensä halveksivalla äänellä sanovan:
— Vai lukkari!
13.
Kas, Ingrid, hyvää päivää! Minulla on hauskoja uutisia sinulle, sanoi rovasti iloisesti astuessaan sisään ruokasaliin.
Ingrid kiiruhti häntä tervehtimään.