— Hm. Ei taida kannattaa mennäkään sinne ylös, jos ei niillä maalarilaisillakaan ole lantteja.
Vaikka mies minusta näyttikin epäilyttävältä, nousi minuun kuitenkin tämän puhelun aikana soimaava tunne siitä, että tein väärin epäillessäni köyhää kuljeksivaa miestä, jonka ei välttämättä tarvinnut olla mikään heittiö ja rosvo vain sentähden, että hän oli renttu. Olin oikein pahoillani siitä, että mielessäni olivat saaneet sijaa tuommoiset ajatukset, jotka ehkä vain johtuivat yksinäisyydestäni.
Mutta ennenkuin jatkan, on velvollisuuteni antaa jonkunlainen muotokuva hänestä, sillä eipä hän ollut juuri tavallinen ilmiö, tuo kuvakaappimies.
Vanha kuvaannollinen puheenparsi "pitkä kuin nälkävuosi" soveltui ihan hyvin siihen henkilöön, joka seisoi vastassani, myyntipöydän edessä. Hän oli varmaankin kolmatta, kenties neljättäkin tuumaa yli kolmen kyynärän, jos olisi seisonut suorassa. Mutta pää ja vatsa olivat taipuneet paljon eteenpäin, joten selkä vyötäisistä oli käynyt notkoon ja hartiat nousseet korkealle. Polvet notkuivat vuoroin ja koko miehen asento oli horjuva ja miltei aina liikkeessä. Väliin hän seisoi toiselle ja taaskin toiselle lonkalleen nojaten tai huojui edestakaisin. Mutta hänen kokonsa näkyi olevankin melkein kaikki pituutena, sillä vahvuus oli tykkänään epäsuhteellinen mittaan nähden. Olipa aivan kuin nuo huojuvat liikkeet olisivat olleetkin sopusoinnussa tuon hoikan, luisevan vartalon kanssa, jonka näkyi olevan vaikea kantaa omaa mittaansa, varsinkin kun säärten puoli ruumista oli eniten kehittynyt ja muu vartalo jäänyt vähemmälle.
Hän oli nuori mies, mutta hänen iästään en päässyt selville, sillä hän näytti hyvin elähtäneeltä. Hän voi olla ainoastaan kahdenkymmenenviiden tai pikemmin kahdenkymmenenkahdeksan, mutta yhtä hyvin kolmenkymmenenviidenkin vuoden vanha. Vanhempi hän ei ollut. Kasvot olivat säännöttömät, ylen pitkät, varsinkin oli leuka nenään verrattuna mittava, mikä epäsuhde pisti vielä enemmän silmään, kun hän piti usein suunsa puoli-avoinna. Silmät syvissä kuopissaan olivat isot, tinanappien väriset ja elottomat. Nenä ei ollut juuri suuri, mutta muodoton, ja lyhyt nenänvarsi sisäänpainunut, kuin otsan alle kätkeytyvä. Tämän huomasi parhaiten, kun katseli hänen kasvojaan sivultapäin. Korvat olivat suuret, ja ulospäin pyrkivät, pitkät värittömät huulet menivät loppeen ja tekivät suun rumaksi ja vinoksi. Kasvojen väri oli kelmeä ja näivettynyt. Hiukset olivat melkein samaa väriä kuin kasvotkin.
Vanhat, alkuaan vaaleat, liasta tummenneet kesävaatteet, takki eri kangasta kuin housut, ihan riippuivat hänen yllään ja näyttivät vahvempaa ja takin hihoista päättäen lyhempää miestä varten tehdyiltä, jos ne alkujaan samalle miehelle olivat kuuluneetkaan. Likaiset, poimuiset, siniset paidanhihat korvasivat takinhihain vajavuuden. Housut olivat tukitut ratkenneiden saapasten varsiin, joiden korot olivat yhtäälle kallistuneet. Kaulassa oli huono villainen "ostohuivi". Vanha harmaa kesälakkilääppä päässä täydensi puvun. Sitä hän työnsi korvalta toiselle ja väliin taaksepäin, kuitenkin enimmäkseen niin, että se nyykötti kallellaan otsalla, jota siis vain vilahdukselta näin ja joka oli kurttuinen ja juuri kuin isommasta kokoon puristunut.
Näitä erityisseikkoja en heti aluksi huomannut, katsoin ainoastaan koko hänen olentonsa yleistä epämiellyttävyyttä, mutta näiden havaintojen tekoon johtivat minut illan tapahtumat. Muistan hänet aivan kuin hän seisoisi ja huojuisi vieläkin edessäni.
Myymäpöydän kulmalla oli punnituslautaset eli palanssi. Palanssin takana myymäpöydän sisäpuolella olivat painot järjestetyt isommasta pienempään, kuten tavallisesti: ainoastaan neljänaulainen, jota oli viimeksi käytetty, oli oikeanpuoleisella lautasella myymäpöydän takaa katsoen.
Mies otti sen siitä käteensä, jota hän heilutti ylös ja alas.
— Paljonko tämä painaa? kysyi hän.