— Ei.
— Eikö ole? Voi turkanen, ja mistä niitä saa? Tuolla minä niitä näin enkä ymmärtänyt ottaa, en nyt muista, missä kaukana se puoti olikaan. Ja kaikki niitä kysyivät. Ja hopeasiivellisiä, eikö semmoisiakaan ole?
— Ei ole semmoisiakaan.
— Mikä siinä on, kun ei niitä täällä ole?
— En ole semmoisia sattunut näkemäänkään, mutta kai niitä muualla voi olla.
— Ohoh, vai ei nähnytkään! Niistä lapset pitävät paljon, ne sopivat hyvin onnenpöytäänkin, ne ovat niin…
Hän pysähtyi äkkiä ja kavahti ylös.
— Mikä tuolla liikkuu? huudahti hän ja kiinnitti tylsän katseen päin seinää.
Aloin epäillä, että olin tekemisissä hourupäisen kanssa, sillä hänen selällään olevat silmänsä tuijottivat kummallisesti tavaralaudakoilla täytettyyn seinään, suu melkein ammollaan ja pahoin vinossa.
— Missä? kysyin minä levottomana, — hyllylläkö?