— Ei, ei, muuta tiedän minä sen sittenkin.
— Mitä sinä kinaat? Tee kauppasi äläkä turhia kinaa, muistutti ukko taaskin.
— Älkää sekaantuko meidän puheeseemme, koska kehuitte olevanne sekaantumatta, taikka minä suutun teihin. Minulla on äkäinen luonto.
— Suutu, jos tahdot. Ulkoa kuului reen rahina.
— Nyt tullaan! huudahdin minä.
Heti astui miehiä jalkojaan kopistellen ylös porrasta, puhellen keskenään; he menivät leipomatupaan.
— Se on Juhon ääni.
Nostin luukkua, aikoen juosta sinne. Tahdoin välttämättä heti puhutella miehiä, ennenkuin he lumiset päällystakit riisuttuaan lähtisivät sieltä omiin huoneisiinsa. Niin suuri oli kuitenkin vielä pelkoni ja inhoni, vaikka jo olin varma siitä, ettei hän tällä hetkellä uskaltaisi minua hätyyttää että epäröin, miten rohkenisin astua nuo pari askelta luukun ulkopuolella ovea kohden, sillä minua kauhisti tuon konnan koskeminenkin, jos hän ehkä olisi kädellään minuun kiinni tarttunut. Mutta tiesin, että minun täytyi mennä, miehet voivat muuten jättää koko huonerivin, kiirehtiä kylpemään. Nostin siis luukkua, astuin askeleen ja aioin kiireesti mennä ovelle.
Kuin haukka hyökkäsi hän eteeni ja tarttui vasemmalla kädellään luukkuun, oikealla aikoen nyhjätä minut takaisin.
— Mihin te menette? Ette saa mennä, pysykää sisällä!