"Snäkki" tunnusti, että hän perheensä puolesta, jolla hänen poissaolonsa aikana oli ollut ikäänkuin koti pappilassa, oli suuressa kiitollisuuden velassa kirkkoherralle. [Snäckström itse oli Porin kaupungista kotoisin, vaimo oli Kankaanpäästä, jossa seurakunnassa he olivat asuneetkin, kunnes vaimo sodan ajan alussa kulki lastensa kanssa, joita oli kolme, Merikarvialle, sai työtä pappilassa ja elatusta lapsilleen, sillä Snäckströmillä ei ollut torppaa.] Muuten ei "Snäkki" paljoa puhunut koko asiasta. Että "Snäkin" teko oli tapahtunut velvollisuuden tunnosta ja uskollisuudesta kuningasta kohtaan eikä suinkaan mistään yksityisestä vihasta, siitä oli kirkkoherra varmasti vakuutettu, ja osasi siis sitä oikein arvostellakin. "Snäkki" käsitti kuitenkin itsekin erheensä, joka saattoi hänet rikoksen tekoon, ja anoi kirkkoherralta anteeksi. Ei tarvinne mainita että se suotiin. Ja kyynelsilmin, kättä puristaen erottiin.
Sillä kertaa ei seurakunta kuitenkaan vannonut uskollisuutta, vaan tuli kruununvouti heti sen jälkeen ottamaan valan. Mutta ainoastaan vähemmistö, ne jotka seisoivat etummaisina, silloinkin sormensa nostivat, ja vähän oli miehiä kirkossakin, vaikka nytkin oli edeltä kuulutettu. Asian annettiin kuitenkin käydä täydestä.
Tästä nyt kerrotusta näkyy selvästi, miten vastenmielistä vannominen
Venäjän hallitsijalle silloin oli.
Mutta uljaalla uskollisuudella sotapuoluelaiset, vaikka uskollisuuden vala toiselle hallitsijalle jo oli otettu, kuitenkin pitivät kuninkaan asiaa omanansa. He muka eivät milloinkaan olleet vannoneet uskollisuutta keisarille; ja se olikin totta, sillä he eivät silloin menneet kirkkoonkaan, kun vala otettiin. Heillä oli sentähden vakoojansa, eräs kalastajavenhe ulkona Turun saaristossa. Kun sieltä saapui tieto kenraalimajuri von Vegesackin tulosta kesäk. 19 päivänä, purjehtivat sinne heti "kreivi" itse, Rikalainen samasta kylästä ja Norrgård Yliskylästä, jotka "kreivin" laivalla ulkona vartoivat airuen tuloa. Aikomus oli nimittäin nostaa kansa aseihin, jos sotaonni olisi ruotsalaiselle komentajalle suopea, ja ryhtyä hänen johdollaan taisteluun. Rahvaan alijohtajina olisivat siinä tapauksessa olleet "kreivi" ja "Snäkki". He puhuttelivat siis Vegesackia hänen laivassaan Turun saaristossa. Tämä tapahtui jo aamulla heti sen illan jälkeen, jolloin v. Vegesack oli yrittänyt hyökätä Turkuun, mutta voitettu Kupittaalla ja karkoitettu takaisin. Vegesack kiitti talonpoikia heidän uskollisuudestaan Ruotsia kohtaan, mutta sanoi samalla, että rahvaan nosto ainoastaan saattaisi maan perikatoon, nyt, kun Ruotsin päävoima suurilukuisen vihollisen edellä jo oli peräytynyt pohjoiseen ja paras osa maata oli venäläisten vallassa sekä vieraalle valalle vannotettukin. Hän ei sitäpaitsi muutenkaan sanonut paljoa luottavansa muuhun kuin säännölliseen sotaväkeen ja nuhteli "kreiviä", jonka olisi paremmin pitänyt käsittää yleinen asema. Niinikään, kun he tekivät kanteen kirkkoherraansa vastaan, sanoi hän, että he olivat "erehtyneet", ja käski heidän "mennä rauhassa kotiin ja sopia pappinsa kanssa, joka ei olut muulla tavalla voinut tehdä kuin oli tehnyt".
Tämän vähän närkkään vastaanoton kenties saa lukea sen apeamielisyyden syyksi, jonka tuo onnistumaton yritys Turkua vastaan tietysti oli saanut aikaan.
Nolostuneina ja miettivinä palasivat ukot siis kotiin. Mutta jos heidän hankkeensa olisi onnistunut, olisivat kenties asiat saaneet toisen muodon kuin ne saivat — paremman vaiko pahemman, on vaikea päättää.
Anttila ei mennyt mukaan tuolle lähetysretkelle. Hän oli ruvennut katumaan käytöstänsä kirkkoherraa kohtaan ja tuli siis jo toisena helluntaipäivänä anomaan häneltä anteeksi, mikä hänelle sydämestä suotiinkin. Hän sanoi silloin olleensa liiaksi "kreivin tuliaisissa", kun tämä oli niin auliisti tarjonnut. Ja kaiketi niin olikin, sillä tiesihän koko seurakunta, että Anttila oli usein humalassa. Ja onpa hänestä monta hupaista juttuakin, niinpä esim. kerrotaan, että hän siinä tilassa ollessaan komensi väkensä tanssimaan. Rukit ja hahtuvakopat siivosi ukko äkisti nurkkaan, emännän täytyi pukeutua "myssyyn ja tykkiin" [Kuului naisten juhlahääpukuun muinoin.] ja tanssia ukkonsa kanssa "minuveetaa", ja samoin täytyi tehdä kaiken muun koto- sekä kylänväenkin, joka sattui saapuvilla olemaan. Sävelen lauloi ukko itse.
Matkalta kotiin ehdittyään tuli Norrgård heti iso kalakontti selässä pappilaan. Kalakontti oli aina ikäänkuin välttämätön osa ukon asussa, kun hän kertoi kirkkoherralle koko lähetysmatkan vaiheet sekä miten heidän asiansa oli mennyt myttyyn. Myöhemmin tulivat toisetkin matkatoverit pappilaan, ja yksimielisesti siis päätettiin pitää koko hanke salassa. Tähän loppuivat merikarvialaisten sotaisat hankkeet.
Syynä siihen että "kreivi" aina onnistui tuossa salakulussaan ja salakuljetuksessaan, koskaan sattumatta satimeen, oli se, että hän käytti vuoroin Ruotsin, vuoroin Venäjän lippua, aina sen mukaan miten asiat vaativat. Olen häntä tahallani edelleen nimittänyt "kreiviksi", syystä ettei häntä eläissään, sitten kun hän oli ottanut tuon nimityksen, sanottu muuksi, eikä hän juuri suvainnutkaan muuta nimitystä; ja "kreivin" nimellä häntä vieläkin muistetaan seurakunnassa. Hänen talonsakin säilyttää vielä kylän kesken "Buandi"-nimen ja se on Bondesta muodostunut. Niille jotka haluavat kuulla kreivin vaiheiden lopun, mainittakoon, että hän rupesi juomaan ja elämään hurjasti ja tuli vanhana köyhäksi. Silloin hän nimitti itsensä "grå Bondeksi" (harmaa talonpoika) ikään kuin vastakohdaksi "grefve Bonde'lle" joksi hän äveriäisyytensä aikana sanoi itseänsä.
4.