Saarnaaja Renqvististä kannellusta asiasta, ja ensinkin hänen menettelemisestänsä Juhana Antinpoika Ihalaisen kanssa näyttää, että Renqvist tuomiokapitulissa kuin myös kihlakunnan oikeudessa on tunnustanut ilmoitetussa lukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella syksyllä v. 1820 antaneensa kepillä rangaista Juhana Ihalaista saattaaksensa siten häntä tunnuslamaan sitä näpistysrikosta, jota hänestä ilmoitettiin; yhtä kaikki ja kun Renqvist tutkittaessa on tämän tekonsa selittänyt, ettei hän siihen ryhtymisellä tarkoittanut pakoittaa Juhana Ihalaista tunnustamaan, vaan ainoastaan kurittaa häntä rikoksesta, jonka Renqvist on nähnyt todeksi Ihalaisesta, sekä kun laillista todistusta muusta suhteesta valalla kuulusteltujen vierasmiesten kertomuksella ei saatettu vahvistaa; niin ei katsonut keisarillinen hovioikeus saatettavan tuomita Renqvistiä valtiovallan rikkomisesta; mutta kun se on tunnustettu ja todistettu, että Renqvist sanotussa tilaisuudessa ainoastaan yksityisesti hänelle ilmoitettua Juhana Ihalaisen rikoksesta, ja vaikka tämä lakkaamatta puolusti viattomuuttaan, on omavaltaisesti ryhtynyt silloin kokoutuneen joukon läsnäollessa julkisesti kurittamaan Juhana Ihalaista, ja sittemmin, yhtä yksinkertaisesti tuin tarpeettomastikin, kirkonkirjoihin merkinnyt Ihalaisen näpistelleen ja varastelleen, ja sentähden sanotulla tavalla kärsineen rangaistuksen; niin luetaan tämmöinen rikoksellinen käytös Renqvistille virkansa toimituksessa viaksi; ja kun valalla kuulusteltujen vierasmiesten todistus on ilmoittanut, että talollinen Kaarlo Kolehmainen Renqvistin tultua häntä ripittämään ja suuremman osan siitä pitkästä ajasta, jonka Renqvist viipyi hänen luonansa, vaikka vuoteen omana ja heikkona sairaana, oli kuitenkin selvässä tunnossansa, mutta että Renqvist, kun hänen olisi pitänyt oikein täyttää kutsumuksensa, silloin pitäen laveita hartausharjoituksia, joissa sairaskin oli osallisena, on kuluttanut ajan, jolloin sairaan voimat aina enemmän ja enemmän heikkonivat, sekä lopuksi lykännyt ehtoollisen antamisen seuraavaan päivään, jolla ajalla Kolehmainen oli kuollut; sentähden katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin pitävän myöskin tämän sopimattoman käytöksensä laillisesti palkita.
Talollisen Heikki Tuhkusen Renqvististä nostamasta kanteesta on nähty, että Renqvist edellä sanotulla ajalla, kun Tuhkunen muitten ehtoollisvieraitten kanssa kirkossa oli tullut alttarille saadaksensa armovälikappaleita, oli julkisesti pois käskenyt hänet kelvottomana, vaikka Heikki Tuhkunen ei elinpäivänänsä ollut pastorilta saanut muistutusta, ettei hän saisi niitä käyttää tai että hän jollakin tavalla seurakunnan yhteydestä olisi eroitettu, vaan oli kappalainen hänen rippisaarnassa oltuansa tavallisuuden mukaan ehtoollisen nautintoon päästänyt; minkä vuoksi Renqvist myös tästä rikoksestansa papinviran toimituksessa on vastaava; samalla katsoo keisarillinen hovioikeus samoin kuin tuomiokapitulikin Renqvistin siinä menetelleen lakia vastaan, kun hän on pitänyt hartausharjoituksia Ilomantsin seurakunnassa, johon hän ei ollut valtuutettu saarna-virkaa toimittamaan; keisarillinen hovioikeus myöskin havaitsee Renqvistin rikkoneen osoittamallansa tottelemattomuudella ja ylenkatsomalla niitä käskyjä, joita provasti Perander virassa hänelle antoi, sekä että Renqvist on saarnoissansa käyttänyt loukkaavia ja sopimattomia lauseita.
Määrättäessä vastuuta, mihin Renqvist näissä on itsensä saattanut, katsoo keisarillinen hovioikeus kohtuulliseksi, muuttaen tuomiokapitulin lausunnon, yhdeksi vuodeksi eroittaa Renqvistin papinvirkaa toimittamasta, johon luetaan keisarillisen Turun hovioikeudenkin edellä mainitun päätöksen mukaan syyksi otetut rikokset kuninkaallisen kirkkolain 19 lukua ja 19 § vastaan. Ja kun Renqvist on sen ohessa tuomiokapituliin ilmoittanut provasti Perander'ista törkeänlaatuisia virkavirheitä, sekä myöskin tehnyt monta perätöntä syytöstä erhetyksistä siinä provastitarkastuksessa, jonka provasti Kiljander toimitti maaliskuussa v. 1821 Liperin seurakunnassa, ja ei ole näitä ilmoituksiansa sen perästä epuuttanut, vaan sitä vastoin kiihkeästi jatkanut niitä myöskin keisarilliseen hovioikeuteen, sekä niitä, jotka koskemat provasti Perander'ia, on koettanut osaksi toteen saattaa, vaan se on turhaksi mennyt; sentähden, ja kun keisarillinen hovioikeus ei havaitse kuitenkaan valitusten ja ilmoitusten provasti Perander'ista lähteneen vihasta ja pahansuopuudesta, katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin ansainneen näistä perättömistä ilmoituksistansa Rikoskaaren 60 luvun 2 §:n mukaan sakkoa kolmekymmentä taaleria tai neljätoista ruplaa neljäkymmentä kopekkaa hopeassa, sekä tuomiokapitulissa julkisesti pyytää anteeksi provasteilta Perander'ilta ja Kiljander'ilta; sanotut sakot, jotka jaetaan valtion, kihlakunnan ja asianomaisten riitamiesten kesken, on Renqvist varain puutteessa sovittava kahdentoista päivän vankeudella vedellä ja leivällä. Mitä paitsi Renqvist on keisarillisen Turun hovioikeuden päätöksen mukaan lehtori Alopaeus'ta vastaan tekemät rikoksensa sovittava. Muutoin velvoitetaan Renqvist yksinään vastaamaan juttuun määrätylle taloudenjohtaja ja kruununnimismies Gustafsson'ille määrätystä palkinnosta, sekä sen johdosta Gustafsson'ille maksamaan hänen kihlakunnanoikeuteen antamansa rätingin mukaan yhteensä neljäseittemättä ruplaa kuusiseitsemättä kopekkaa hopeassa, jossa kihlakunnanoikeuden ja tuomiokapitulin lausunto täten oikaistaan; jota vastoin sanotun oikeuden ja tuomiokapitulin päätöksessä se kohta, joka koskee Antti Ihalaisen, Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimia lainkäynti-kulunkien palkinnoita sekä Renqvistin velvollisuutta riitamiehillensä maksaa lunastus tuomiokapitulin päätöksestä, on pitävä paikkansa; asiain näin ollessa se lainkäynti-kulungin palkinto, jota Renqvist keisarillisessa hovioikeudessa pyysi, ei ole maksettava.
Sisässä olevasta palkastansa ei Renqvist, kun hän on sopimattomasti nostanut kanteita tässä asiassa, saa tiliä konsistoriolta.
Oikein kirjoitetuksi keisarillisen hovioikeuden päätöksestä todistaa keisarillisen Waasan hovioikeuden arkistonhoitaja 12 p. maalisk. v. 1828.
toimittajan sijainen: C. J. Boy.
23. H. B. Nilsson'in kirjoitus, v. 1826.
Vaikka minulla ei ole onnea olla tuttu teidän ylhäisyytenne kanssa, toivon kuitenkin vanhana rehellisenä miehenä saavuttavani suosiotanne, kun minä nyt uskallan valittaa teidän ylhäisyytenne yleisesti tunnetulle oikeudellisesti jalolle mielialalle ja ihmisrakkaudelle siitä, kun Porvoon pispa ja konsistorio ovat julmimmalla tavalla vainonneet pappismies H. Renqvistiä.
Minä monen hurskasmielisen ja kristillisen ihmisen kanssa, tunnen hänen erityisesti. Päin vastoin, mitä pispa on hänestä valittanut, saatan minä teidän kanssansa vakuuttaa Renqvistillä olevan totisen Jumalan pelon ja nuhteettoman elämän, hän on oikeuden, hengen mies sekä hänellä on lempeä ja sävyisä luonne, ja tosiaankin vapaa kaikesta kiihkosta, innosta ja väärästä opista, joilla pispa ja konsistorio ovat merkinneet hänen hartausharjoituksensa, joita he — ainoastaan he — ovat kutsuneet luvattomiksi. Renqvistin valituskirjasta ja konsistorion viimeisestä päätöksestä sekä muista sisään lähetetyistä asiakirjoista näkee teidän ylhäisyytenne varman totuuden, josta minä nyt otan vapauden nöyrimmästi jutella.
Renqvistiä on vainottu siitä kun hän on uskaltanut nuhdella silloista pastoriansa Liperissä h:ra provasti Perander'ia monesta virkarikoksesta ja seurakunnassa valloillaan olevista suurista epäjärjestyksistä, muun muassa senkin, ettei provasti itse 3 vuoden ajalla ollut käynyt Herran korkealla ehtoollisella, eikä ollut kirkossa muuta, kuin 3 tai 4 kertaa vuodessa, vaikka kirkko on ainoastaan 3 à 400 askeleen päässä pappilasta. Tämä Renqvistin toimi, seurauksena oikeasta uutteruudesta Jumalan kunniaksi saattaa Perander'ia ajattelemaan ja oikaisemaan sitä mitä piti oikaista, vaikutti sellaisen närkästyksen hänessä Renqvistiä kohtaan, ettei hän ainoastaan ilmoittanut sitä konsistorioon julkisena ynseytenä, vaan myös nosti jutun Renqvistiä vastaan kihlakunnan oikeudessa, joka hänen tuomitsi valtiovalan rikkomisesta vankeuteen. Keisarillinen Waasan hovioikeus vapautti hänet kuitenkin hyvin oikeudellisesti vankeudesta ja lykkäsi jutun uuteen tutkintoon, minkä perästä kihlakunnan oikeus vapautti hänen kaikesta vastuusta.