Mutta näytti kuin keskustelu tästä asiasta ei olisi oikein tahtonut luistaa.
Tuesta riippuva pata alkoi porehtia siltä puolen, jolla tuli oli voimakkain. Biettar muori puhalsi rasvan kiehumattomalle laidalle ja ammensi sen siitä puukuppiin. Biettar Oulalla oli huikea ruokahalu, hän leikkasi ison palan kuumaa lihaa, kastoi sen rasvaan, muokkasi sitä kiireesti lujilla hampaillaan ja antoi sen livahtaa alas kurkustaan, kyynelten tirsuessa hänen silmistään: hän näytti jättäytyvän kohtalon huomaan ja säveästi odottavan mitä lämpö saisi vatsassa aikaan.
Biettar muori tiedusti, olivatko he käyneet Jongulla. Kuten useat muutkin lappalaiset, katsoi Biettar Oulan perhe parhaaksi olla hyvissä väleissä Jongun kanssa; siitä oli yhtä ja toista etua, muun muassa sen johdosta, että Jongu tarpeen tullen osti varastavilta porolappalaisilta poroja.
Kyllä he olivat käyneet. Pikku Andinkin olivat he nyt viime sunnuntaina saaneet kastatettua.
"Kai hän käyttäysi toimituksen aikana siivosti?" tiedusti Aslak, vilkaisten pikku Andiin, joka jo sikeästi nukkui vällyjen alla.
"Eipä oikein, hänen olisi pitänyt paremmin tuntea ristiäismenot", vastasi Biettar Oula. "Papin lukiessa rukousta kirjasta oli hän hävinnyt meiltä tiehensä. Annoin hänelle kelpo tukkapöllyn, saadessani hänet käsiini ulkoa. 'Jos et käyttäydy ihmisten lailla ristittäessä, saat toisenkin, kurja pakana!' sanoin hänelle… Mutta kuulehan lisää! Puuseppä Nils, senkin kekkuli, menee ja sanoo papille, että poika on kastettu kotona. Kaikkeen sitä hänenkin pitää sekaantua. 'Mutta sinähän sanoit eilen, ettei poikaa ole kastettu kotona', torui pappi ja katsoi minuun. — 'Niin, — mutta älkää pahaksenne panko', minä sanoin, 'mutta minusta tuntui kuin ei Aslak olisi oikein osannut ristiä enkä minä voinut ottaa tunnolleni sitä, että poika ei ollut saanut säädyllistä kastetta.'"
"Mitä sinä siitä", tuumi Aslak. "Luinhan minä kaikki ristimiskaavan kirjaimet käsikirjasta, — vaikka en ole lukenut papiksi enkä Trondhjemissakaan opiskellut", lisäsi hän hymyillen.
"Olihan se vähän ikävää, mutta mitäpä siitä", tuumi Biettar Oula. "Pappikin sentään tuli jälkeenpäin ottamaan minua kädestä ja sanoi minun tehneen oikein ja kristillisesti, kun tahdoin varmistua siitä, että poika sai kunnollisen kasteen."
Tämä poikkeaminen Lassen jutusta oli kuitenkin kuin kissan kiertelyä kuuman puuron ympärillä. Sen tuttavallinen sävyjä viinan teho oli nyt hälventänyt heidän arastelevan kainostelunsa. Tuntien jonkinlaista ylpeyttä — eikä ainoastaan iloa onnellisesta tuloksesta — kertoi Biettar Oula, kuinka näppärästi hän oli kiemurrellut selville verkosta. Mutta — lisäsi hän — ensi kertaa eivät lakipykälien koukut olleetkaan hänen ylitseen luistaneet, hänen jäämättänsä niihin killumaan. Tyhjän päiten ei hänellä ollut ammattiveljiensä keskuudessa kunnianimenä "viekas". Usein kävikin häneltä neuvoa kysymässä sellaisia, jotka vieraan poron anastamisesta epäiltyinä olivat joutuneet pulaan.
Mutta kun muori Biettar kuuli, että Lasse oli alkanut juonitella, äityi hän hurjaan raivoon, ja uhkasi Lassea kaiken maailman vaivoilla, kun hän tulee kotiin. "Voi kunniatonta raukkaa!… Paholainen minut vieköön, jos hän saa edes maistaa maitoakaan niistä kuudesta vaatimesta!" Hän seuhtoi käsillään istuessaan tulen loimussa, mustanruskea telttaseinä taustanaan, ja tiukensi katseensa vetämällä silmäkulmat ryppyyn. "Ruveta nyt kauppoihin tuollaisen haisevan tuohikontin kanssa! Kauppoihin Lassen kanssa!… Ei sinua uskoisi äiti Biettarin pojaksi! Olisit hitto vieköön saanut isältä selkääsi, jos hän vielä eläisi!"