Hyvä Jumala, kuinka kernaasti hän soikaan näille molemmille kaikkea hyvää!
Hän ei kehdannut ilmaista suurta onnentunnettaan. Nyt oli Nikko Nillellä kyllä varaa antaa rauha heidän tunteelleen, että he olivat parempia kuin muut.
"Aira Marit onkin paras tyttö koko pitäjässämme", tuumi Elle.
"Eikä sinullekaan kukaan nuorista miehistämme vedä vertoja. Sinä olet pulska ja älykäs, ja kuulutpa laintuntijana kuntamme hallintoonkin", kehui Biettar Oula.
Niin, Nikko Nille soi heille sydämensä sisimmästä kaikkea hyvää.
Mutta kun hän Biettar Oulan kanssa meni laumalle, tuntui hänestä kuin lauman näkeminen olisi hänessä herättänyt eloon hiukan entistä katkeruutta.
Hetken tarkasteltuaan huomasivat he siellä Nikko Nillen poron. Oikeanpuoleinen korva oli kärjestä poikki, ja vasemman korvan ulkosyrjässä oli leikkaus vinoon.
Nikko Nillellä oli tervattu, kankea suopunki kaulassaan. Hän olisi mielellään antanut Biettar Oulan heittää, mutta kun Biettar Oula ei näyttänyt olevan siihen halukas, vihtesi hän sen, pitkän, hienonpuoleisen nuoran, pienehköksi vyyhdiksi ja hiivittyään lähemmäs poroa heitti, mutta ohi. Närkästyneenä tuosta heitti hän toisen kerran hermostuneesti, ja taaskin ohi.
Nytpä tahtoi Biettar Oulakin näyttää taitoaan. Hän otti Nikko Nilleltä suopungin, vihtesi sen päästä päähän ja heitti. Kuului viuhunaa ja samassa oli suopungin silmukka poron sarvissa. Poro kirmaisi eteenpäin aivan kuin se olisi saanut keihään niskaansa, lauman keskustaan, mutta Biettar Oula veti sen luokseen liikkumatta paikaltaan.
Nikko Nille tunsi taasen kateuden kipinää rinnassaan, mutta tuli jälleen liikutetuksi, kun Biettar Oula itse lausui toivomuksensa, että hänetkin kutsuttaisiin häihin; siellä olisi silloin saatavana lahja, jota ei kukaan muu vielä ollut saanut.