(Syrjäinen kaupungin katu, epätasainen ja paikottain likainen, siellä täällä pistää keskellä katua kallionharja näkyviin; oikealla puolen suurenlainen kallionsärkkä, jonka vieressä pari pihlajaa ojentelee oksiaan kadulle päin; vasemmalla pieni hökkeli, josta rappuset tuovat suoraan kadulle, tuonnempana pistää puitten takaa toisen talon päätö näkyviin; oikealla muodostaa kallio luonnollisen penkin; vasemmalla talonrappujen vieressä kahden kiven päällä myöskin penkki.)
I:n KOHTAUS.
Kalle ja Wille.
WILLE. Älä viskaa vielä, annas minä löydän… Minä viskaan ensin.
KALLE. Miksikä sinä? Oletko muka tarkempi?
WILLE. Ettäkö en ole? Muistatko kuinka viime syksynä osusin? Kaksi putosi yht'aikaa.
KALLE. No ja minä sitten, Tuolta kallion kärjen takaa kuin tarkkasin.
WILLE. Milloinka?
KALLE. Etkö muista? Silloin kun ikkunaan kivi sattui.
WILLE. Niin ikkunaan sinä kyllä osaat, mutta minäpä—