Aili, sitten Hartin.
AILI.
Hm! Ihmeellistä! — Mutta viis minä, heidän salaisuuksistaan; on minulla muutakin ajateltavaa. — Olenhan iloinen, onnellinen morsian, onhan minulla kelpo sulhanen, joka minua sydämestään lempii. — Välistä tosin hänkin suuttuu ja rypistää silloin niin somasti kulmakarvojaan. Mutta sitte tulee hän kiltiksi taasen. — Toista on äitini laita. Hänet kun kerran pahalle tuulelle saa, on hän totinen pitkän aikaa. — Ja kaikesta hän viitsii suuttuakin. — Oliko tuo nyt niin pahaa, että enoni — — Mutta onhan se hänen asiansa.
Menee pianon luo.
En tahdo tuota vanhaa rimputusta! — Jotakin uutta! — Minä tahdon oppia työtä tekemään.
Tuumailee.
Sepä ei olisi hullumpaa. — Näinhän kuinka puutarhuri menetteli.
Panee sanomalehden lattialle.
Kas noin!
Ottaa yhden kukan ja kaataa, iloista laulua hyräellen, mullan ruukusta sanomalehdelle.